Arsenalin kokenut kaarti kutsui pelaajat suljettuun kokoukseen
Kuva: Getty Images
Arsenalin kokenut nelikko Petr Cech, Mikel Arteta, Tomas Rosicky ja Per Mertesacker kutsui joukkueen pelaajiston palaveriin ennen eilistä Hull-ottelua FA Cupissa. Palaveri pidettiin valmentajiston tietämättä, ja siinä keskityttiin Gunnersin viime aikaisiin otteisiin.
– Meidän on turha valehdella itsellemme. Tiedämme yksikkönä, että ajat ovat olleet kovia. Siksi kokoonnuimme suljettujen ovien takana ilman manageria ja valmentajia. Meidän on joukkueena tärkeää muistuttaa itseämme siitä, mihin meillä on potentiaalia, ja pyrkiä löytämään keinot toteuttaa sitä, Theo Walcott kertoi.
Eilen kahdesti maaliin osunut Walcott viittasi edellisen viikonlopun Pohjois-Lontoon derbyyn, jossa Arsenal nousi lopulta tasoihin pelattuaan 40 minuuttia vajaalla Francis Coquelinin ulosajon seurauksena.
– Kun tuollaisessa ottelussa joutuu taistelemaan alimiehityksellä ja saa silti jotain aikaan tietää, että usko ja asenne ovat tallella. Derbyt saattavat kääntää kokonaisen kauden suunnan, ja saatoimme nyt tehdä sen.
– Meillä on useampia vanhempia konkareita joukkueessa, ja kutsu kokoukseen tuli heiltä. En halua paljastaa yksityiskohtia keskusteluista, mutta ne olivat hyvin tärkeitä.
26-vuotias hyökkääjä uskoo Arsène Wenger tietävän ilman häntä pidetystä kokoontumisesta ja sen sisällöstä joka tapauksessa.
– Managerillamme on silmiä ja korvia kaikkialla. Hän kuitenkin kunnioittaa yksityisyyttämme pelaajina ja ihmisinä. Kokouksen pointti oli kerätä yhteen tuntemuksiamme viime ajoista, ja se toimi.
Tuloksellisesti Hull-ottelu oli Arsenalille hyvä, mutta Mertesackerin, Gabrielin ja Aaron Ramseyn loukkaantumiset vaikeuttavat joukkueen työtä.
– Kenttä oli melko raskas pelattava, ja loukkaantumiset ovat tietenkin iso pettymys. On kuitenkin turhaa analysoida niiden vaikutuksia ennen kuin tiedämme kunkin vamman laadusta. Tärkeintä pelissä oli oman maalin pysyminen puhtaana. Olemme päästäneet liikaa halpoja takaiskuja viime aikoina, ja maalinteko on ollut tuskaista. Tämä oli hyvä piristysruiske meidän kaikkien itseluottamukselle.
FA Cup on Walcottin mukaan massiivisen tärkeä joukkueelle. Sen metsästämä kolmas perättäinen voitto olisi vasta toinen laatuaan historiassa; Blackburn Rovers onnistui vastaavassa vuosien 1884 ja 1886 välillä.
– Haluamme pysyä mukana tässä kilpailussa, ja kirjoittaa nimemme historian kirjoihin kolmannella perättäisellä voitolla. Mutta puheet voitosta ovat vielä liian kaukaisia, ja pelaajat tietävät sen. Ensimmäiseksi meidän pitää keskittyä voittamaan Watford ensi sunnuntaina.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa