Southampton iski Newcastlen syvälle suohon – Chelsean huono kevät sai jatkoa
Valioliigan lauantain alkuillan otteluissa nähtiin pääasiassa odotettuja tuloksia.
Aston Villan sysimusta kausi sai viimeisen sinettinsä, ja joukkuetta kutsuu ensi kaudella Mestaruussarja. Villains hävisi kotiottelunsa Bournemouthille 1-2-lukemin. Ensimmäisen puoliajan ainoan osuman viimeisteli vierailijoiden Steve Cook. Joshua King siirsi Kirsikat 0-2-johtoon kun ottelun varsinaista peliaikaa oli jäljellä 15 minuuttia. Kotijoukkueen lohtuosuman sai kunnian viimeistellä Jordan Ayew noin viisi minuuttia ennen päätösvihellystä.
Selhurst Parkilla Crystal Palace nappasi niukan 1-0-voiton Norwichista. Ottelun ainoan maalin iski Jason Puncheon 68. minuutilla. Norwich on yhä viimeisen säilyjän paikalla. Eroa kaksi ottelua vähemmän pelanneeseen Sunderlandiin on neljä pistettä.
St. Mary’s Stadiumilla Southampton lisäsi Newcastlen ahdinkoa putoamisviivan alapuolella. Kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon pelikellon näyttäessä neljättä minuuttia. Maalintekijäksi merkattiin Shane Long. Reilu puolituntia myöhemmin Saints siirtyi 2-0-johtoon. Tällä kertaa maalinteossa kunnostautui toinen hyökkääjä Graziano Pellè. Toisen puoliajan ehdittyä vanheta 10 minuuttia ampui Victor Wanyama viimeisen naulan Newcastlen arkkuun. Vierailijoiden 3-1-lohtumaalin viimeisteli Andros Townsend.
Swansea yllätti kotonaan heikosti viime aikoina suorittaneen Chelsean. Ottelun ainokaisen viimeisteli Gylfi Sigurdsson. Helmikuussa piristymisen merkkejä näyttänyt Chelsea on voittanut kuudesta viime ottelustaan kaikki kilpailut huomioiden ainoastaan yhden.
Vicarage Roadilla Watford sai napattua tärkeän pisteen Evertonilta. Toffees siirtyi ottelun ensimmäisen puoliajan lopulla johtoon James McCarthyn osumalla, mutta Herhiläisten José Holebas kuittasi tämän kaksi minuuttia myöhemmin. Enempää maaleja ottelussa ei nähty.
Valioliiga lauantaina
West Ham-Arsenal 3-3 (2-2) 0-1 Mesut Özil (18.) 0-2 Alexis Sánchez (35.) 1-2 Andy Carroll (44.) 2-2 Andy Carroll (45+2) 3-2 Andy Carroll (52.) 3-3 Laurent Koscielny (70.) Aston Villa-Bournemouth 1-2 (0-1) 0-1 Steve Cook (45+2) 0-2 Joshua King (74.) 1-2 Jordan Ayew (85.) Crystal Palace-Norwich 1-0 (0-0) 1-0 Jason Puncheon (68.) Southampton-Newcastle 3-1 (2-0) 1-0 Shane Long (4.) 2-0 Graziano Pellè (38.) 3-0 Victor Wanyama (55.) 3-1 Andros Townsend (65.) Swansea-Chelsea 1-0 (1-0) 1-0 Gylfi Sigurdsson (25.) Watford-Everton 1-1 (1-1) 0-1 James McCarthy (45+1) 1-1 José Holebas (45+3) Manchester City-West Bromwich klo 19.30LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta