Englanti kaatoi niukasti vajaamiehisen Portugalin – Smallingille maajoukkueuran ensimmäinen maali
Englanti kohtasi EM-kenraalissaan Portugalin. Harjoitusmaaottelu pelattiin Wembleyllä. Vierailijoilta puuttui heidän suurin tähtensä Cristiano Ronaldo, joka keräilee voimia tulevan kesän kisoihin Ibizan auringon alla.
Ottelun ensimmäisen puoliajan ainoa tilastomerkintä merkittiin Portugal-toppari Bruno Alvesille. Kokenut 34-vuotias Fenerbache-puolustaja tuli 35. minuutilla holtittomasti korkealla jalalla päin Harry Kanen päänuppia, minkä seurauksena Alves laitettiin punaisella kortilla suihkun puolelle. Kortin myötä Portugal joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa. Keskikenttäpelaaja Rafa Silva otettiin vaihtoon ja Alvesin jättämää aukkoa lähetettiin paikkaamaan Southampton-puolustaja José Fonte.
Toisella puoliajalla miehen ylivoimalla painostanut Three Lions pääsi useaan otteeseen maalintekosektorille, mutta pelivälinettä he eivät saaneet ohi maalivahti Ruí Patricion.
86. minuutilla tilanne kuitenkin muuttui. Manchester City -laituri Raheem Sterling keskitti komean kierteisen pallon maalinedustalle, josta Man United -puolustaja Chris Smalling sai pukattua uransa ensimmäisen osuman Englannin A-maajoukkueessa. Maali jäi samalla ottelun ainokaiseksi. Sterling syötti myös Wayne Rooneyn tekemän voittomaalin edellisessä harjoitusottelussa Australiaa vastaan.
Englanti-Portugali 1-0 (0-0)
ulosajo, Bruno Alves (35.)
1-0 Chris Smalling (86.)
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut