Toisen kisapäivän puheenaiheet: Veljeksiä, tappeluita ja debyyttivoitto
EM-turnauksen toinen päivä lyötiin pakettiin lauantaina. Tässä katsauksessa käymme läpi päivän kuumimmat puheenaiheet.
Xhakan veljesten kohtaaminen
Ranskan EM-kisoissa tehtiin historiaa ensimmäisellä veljesten välisellä kohtaamisella koskaan. Albaniaa ja Baselia edustava Taulant Xhaka ja Sveitsiä sekä Arsenalia edustava Granit Xhaka kohtasivat toisensa Sveitsin voittoon päättyneessä ottelussa.Wales saapui EM-estradille tyylillä
Wales esiintyy Ranskassa EM-kisoissa ensimmäistä kertaa maan historiassa. Ensimmäisestä ottelusta Slovakiaa vastaan irtosi mainio 2-1-voitto. Ottelusta muistetaan Gareth Balen vapaapotkumaali (lue uutinen). Walesin mahdollisuudet jatkopeleihin ovat nyt hyvät, sillä pudotuspeleihin pääsee lohkojen kahden parhaan lisäksi peräti neljä lohkokolmosta.Fanien törkeä käyttäytyminen
Ranskan EM-turnaus on kovaa vauhtia jäämässä mieleen ikävistä asioista. Kuten perjantaina myös lauantaina Englannin ja Venäjän kannattajat käyttäytyivät epäasiallisesti. Tappeluja oli useita (lue uutinen), mutta lauantaina pääosassa olivat venäläiset. Venäläishuligaanit hyökkäsivät englantilaisten kimppuun sekä ennen peliä kaupungilla että stadionilla päätösvihellyksen soitua. Englantilaisten ja venäläisten lisäksi tappeluita nähtiin myös Puolan ja Pohjois-Irlannin fanien välillä. Kaksikko kohtaa toisensa sunnuntaina Nizzassa.Englanti jäi jälleen ilman voittoa
Englannin historia EM-kisojen avausotteluissa on ollut heikko. Englannin maajoukkue osallistui ensimmäisen kerran Euroopan mestaruuskisoihin vuonna 1968. Tuolloin avausottelusta ei tullut voittoa, eikä sitä ole tullut vielä kertaakaan tähän mennessä. Lauantaina se oli lähellä, mutta Vasili Berezutskin loppuhetkien maali (lue uutinen ) pilasi englantilaisten ilon.
Cruel, but England had enough chances to put the game to bed. One hell of a leap over Rose from Berezutski, too.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa