David de Gealla puhdas tilasto maajoukkueessa – jakaa ennätyksen Gordon Banksin kanssa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin maalivahti David de Gea piti maalinsa puhtaana Espanjan 1-0-voitossa Tshekkiä vastaan. Samalla espanjalaisvahti nousi jakamaan ennätystä legendaarisen Gordon Banksin kanssa.
De Gea selvisi Tshekkiä vastaan melko vähäisellä työmäärällä, mutta piti jo neljännen perättäisen nollapelin kilpailullisessa maaottelussa. Kilpailullisia maaotteluita de Gealla on juurikin neljä, eli espanjalaisvahti on pitänyt toistaiseksi maalinsa puhtaana Espanjan pelatessa pisteistä. Myös Banks pystyi urallaan samaan saavutukseen.
Banks teki ennätyksensä 50 vuotta sitten, kun Englanti juhli sen ainutta maailmanmestaruutta. Banks joutui odottamaan ensimmäistä kilpailullista otteluaan 27 ottelun ajan ennen debyyttiään. De Gean tarinassa on samankaltaista yhtäläisyyttä, sillä United-vahti odotti pitkään vuoroaan Iker Casillasin varjossa.
De Gea on pitänyt maalinsa puhtaana Luxemburgia, Makedoniaa, Ukrainaa ja viimeisimpänä Tshekkiä vastaan. 25-vuotiaalla maalivahdilla on mahdollisuus ottaa ennätys yksin nimiinsä perjantaina, kun Espanja kohtaa Turkin EM-kisojen toisen kierroksen ottelussa.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista