Voiko Unkari yllättää Belgian? – ”Meidän täytyy keskittyä vahvuuksiimme”
Kuva: Getty Images
Belgia lähtee neljännesvälierään Unkaria vastaan suosikkina. Unkari, joka pelaa ensimmäisen jatkopelinsä arvokisoissa 44 vuoteen, ei vain olekaan antautumassa helpolla.
– Olemme hyvin onnellisia ollessamme jatkopeleissä mukana, mielestäni ansaitsemme sen. Olemme pelanneet hyvää jalkapalloa ja kehittyneet koko ajan. Mutta pelaamme nyt FIFA:n rankingin kakkosta ja loistavaa joukkuetta vastaan, totesi Unkarin valmentaja Bernd Storck ennakkoasetelmista UEFA:n mukaan.
Vaikka Unkarilta ei odotettu paljoakaan ennen kisoja, meni joukkue alkulohkosta jatkoon ansaitusti. Joukkueessa ei ole superyksilöitä, mutta vastaiskuihin perustuva pelitapa toimii ja ryhmä on taitavasti organisoitu.
– Meidän täytyy keskittyä vahvuuksiimme, olla vahvoja puolustuksessa ja kliinisiä paikan saadessamme, Storck lisäsi.
”Tavoitteemme mennä niin pitkälle kuin mahdollista”
Suotuisa kaavio tekee Belgiasta jopa mahdollisen mestarikandidaatin. Alkulohko paljasti silti ryhmän ongelmat, ne, jotka tiedettiin jo ennen kisoja. Pelin organisointi on heikoissa kantimissa, ja näin joukkueen osien summa jää pienemmäksi kuin sen pitäisi olla. – Tavoitteemme on mennä niin pitkälle kuin mahdollista. Minulla ei ole ongelmaa sen suhteen, että meitä pidetään suosikkeina, Belgian luotsi Marc Wilmots puolestaan haasteli ennen peliä. Materiaaliero tekee Belgiasta merkittävän suosikin otteluun. Pelissä kuitenkin kohtaavat mielenkiintoisella tavalla joukkueiden heikkoudet ja vahvuudet. Unkari puolustaa vahvasti syvällä omalla alueellaan, ja juuri tällaista puolustusta Belgian on ollut vaikein murtaa. Tasoitusvedon pelaaminen on suositeltavin valinta, sillä tasapelilläkin pääsee lunastusluukulle. Belgian illasta voi tulla pitkä. Unkari – Belgia, kertoimet (SuperLenny) Unkari saa yhden maalin eteen (1-0) 2.23 – 3.30 – 3.05 EM-aikataulu sunnuntaina Klo 16.00 Ranska – Irlanti Klo 19.00 Saksa – Slovakia Klo 22.00 Unkari – BelgiaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa