Manchester United keskustelee siirrosta PSG:n keskikenttämiehen kanssa
Kuva: Getty Images
Ranskan maajoukkuepelaaja Blaise Matuidi on Intependentin mukaan keskustelemassa mahdollisesta siirrosta Manchester Unitediin.
29-vuotias keskikenttäpelaaja on auttanut PSG:n neljään peräkkäiseen Ligue 1 -voittoon vuodesta 2012 lähtien. Pelaajalle on kertynyt pariisilaisseurassa 165 esiintymistä, joissa on syntynyt 19 maalia.
Ei ole salaisuus, että United-manageri José Mourinho etsii joukkueensa keskikentällä uusia kykyjä. Siitä kertoo muun muassa se, että seura jahtaa Juventuksen Paul Pogbaa. Ranskalaislehti L’Équipen mukaan United saattaisi olla kiinnostunut jopa molempien pelaajien palveluksista.
Ranskan maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps on tarjonnut Matuidille mahdollisuutta käydä neuvotteluita Unitedin kanssa ennen välieräkamppailua Saksaa vastaan.
Mourinho on hankkinut jo puolustaja Eric Bailly’n ja hyökkääjä Zlatan Ibrahimovicin tänä kesänä, minkä lisäksi Henrikh Mkhitaryan siirtyy seuraan, vaikka United ei ole asiaa vielä vahvistanutkaan.
Tällä hetkellä meneillään olevissa EM-kilpailuissa Matuidi on pelannut jokaisessa viidessä ottelussa. Neljässä ottelussa pelaaja on ollut avauksessa ja pelannut täydet minuutit.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta

- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin