Sam Allardyce manaa Sunderlandin epäonnistuneita pelaajahankintoja – ”Maltti alkaa loppua”
Kuva: Getty Images
Sunderland havittelee tosissaan vahvistusta oikean laitapakin tontille. Seura oli jo nappaamassa Inteirstä Davide Santonin, mutta lopulta siirto kariutui (lue uutinen).
Sunderlandin manageri Sam Allardyce ei peitellyt kiukkuaan seuran toistaiseksi epäonnistuneiden siirtomarkkinayritysten suhteen.
– Yksi iso asia, josta minun on huolehdittava päivittäin, on puhelimessa puhuminen seuramme pelaajahankinnoista vastaavien ihmisten kanssa, Allardyce sanoi Sunderland Echolle.
– Minulle oli valtava pettymys, ettemme pystyneet viimeistelemään Davide Santonin siirtoa. Haluamme vahvistaa kokoonpanoamme kahdella, kolmella tai neljällä pelaajalla mahdollisimman nopeasti.
– On todella vaativaa löytää oikeita pelaajia, mutta jatkamme, kunnes onnistumme. Toivottavasti kannattajilta löytyy malttia. Minun on myönnettävä, että oma malttini alkaa loppua.
Sunderland ei ole tehnyt tänä kesänä vielä yhtään hankintaa. Allardycen mukaan Valioliigan rahakas tv-sopimus ei ole helpottanut tilannetta.
– Kaikki luulevat, että lisääntynyt raha helpottaa asioita. Se on tehnyt asioista vain vaikeampia, kun meillä kaikilla on rahaa. Kaikki on kallistunut. Pelaaja, joka viime vuonna maksoi 10 miljoonaa puntaa, maksaa nyt 20 miljoonaa. Se on valitettavaa.
LUE MYÖS:
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi