TOP5: EM-kisojen parhaat keskikenttäpelaajat – onnistujia laajalla rintamalla
Kuva: Getty Images
EM-kisojen parhaita pelaajia keskikentän osalta ei ollut helppoa valita, sillä onnistujia oli laajalla rintamalla. Listalle ovat raivanneet kuitenkin tiensä pelaajat, jotka olivat joukkueelleen korvaamattomia. Näiden pelaajien otteita on aina hienoa seurata ja osa onnistui EM-kisoissa jopa paljon odotettua paremmin.
Listasimme myös ennen EM-kisoja parhaimmat keskikenttämiehet, mutta silloin listaa koottiin hieman eri näkökulmasta. Voit tutustua siihen tästä.
5. Paul Pogba, Ranska
Ranskalaisnuorukaisen luulisi mahtuvan tälle listalle helposti, jos pelaajasta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin yhdestäkään pelaajasta ikinä – tiukkaa kuitenkin teki. Pogba on vielä nuori pelaaja ja oppii asioita, eikä otteissa näy vielä liiaksi kokeneen konkarin otteita, eikä pidäkään. Fyysisesti huippukunnossa olevalta pelaajalta odotettiin paljon, mutta pelaaja oli esimerkiksi finaalissa hetkittäin vaikeuksissa. Teknisesti hyvin taitava pelaaja lukee peliä erinomaisesti ja käyttää näitä ominaisuuksia myös hyvin hyödykseen. Isokokoinen keskikenttäpelaaja on parhaimmillaan pitelemätön ja siitä nähtiin merkkejä myös välillä EM-kisoissa.
4. Luka Modric, Kroatia
Kroatian hyvin alkaneet EM-kisat pysähtyivät yllättäen EM-kisojen neljännesvälierissä Portugaliin. Real Madridin ja Kroatian pelillinen johtaja Luca Modric oli EM-kisoissa tasollaan – mies oli Kroatian paras pelaaja. Monipuolinen Modric on saanut kokemuksen myötä tasaisuutta otteisiinsa ja se näkyi myös EM-turnauksessa. Erinomainen syöttelijä oli korvaamaton pelaaja joukkueelleen.
3. Aaron Ramsey, Wales
Walesilainen pelasi erinomaisen EM-turnauksen tehden yhden maalin ja antaen neljä maalisyöttä viiteen otteluun. Valitettavasti Ramsey ei päässyt pelikiellon vuoksi ottamaan osaa välieräkamppailuun ja se näkyi pahasti Walesin pelissä. Melko vapaassa roolissa Ramseyn otteet olivat totuttua tasaisempia ja pelaajan otteista näkyi, että keskikenttämies todella nautti tekemisestä. EM-kisojen eniten maalisyöttöjä Belgian Eden Hazardin ohella antaa osviittaa siitä, kuinka onnistuneet kisat walesilainen pelasi. Keskikentän dynamo teki armottomasti töitä ylös- ja alaspäin. Ilman Ramseya Walesin pelaaminen näytti lähinnä yksinyrittämiseltä eikä se ollut enää joukkue isolla J:llä.
2. Toni Kroos, Saksa
Saksalainen oli yksi kisojen parhaista pelaajista, eikä pelaajan nimi turhaan löydy turnauksen ja medioihin tähdistöistä. Kroos loisti tuttuun tapaansa syöttötaidoissaan, kun koko turnauksen jälkeen pelaajalla oli Saksan paras syöttöprosentti 92.4%. Kroos on vasta 26-vuotias, ja tuntuu, että saksalainen on voittanut jo kaiken. Onhan mies saavuttanut muun muassa maailmanmestaruuden ja Mestarien liigan voiton. Loistavan potkutekniikan omaava pelaaja laittaa pallon tarkasti omien jalkaan niin lähelle kuin kauas. Luo tilanteita tyhjästä, eikä ikinä tunnu pettävän suorituksillaan. Voisi olla listaykkönen.
1. Dimitri Payet, Ranska
Payet aloitti EM-kisat heti avausottelussa mahtavasti – upea osuma Romanian verkkoon siivitti Ranskan lentoon, joka kesti aina finaaliin saakka. Erottui Ranskan joukkueesta ollen erittäin hyvällä pelipäällä lähes koko turnauksen. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja loi joukkuetovereilleen ottelusta toiseen lukuisan määrän maalipaikkoja ja paremmalla viimeistelyllä tulokset olisivat voineet olla vielä parempia. Taitava pelaaja on kypsynyt vanhemmalla iällä pelipaikkansa eliittiin. Teki kolme maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä, jonka lisäksi oli hyvin vaarallinen erikoistilanteiden antamisessa. Oli pitkään ehdolla kisojen parhaaksi pelaajaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- Tässä on Manchester Unitedin uusi päävalmentaja
- Paljastus: Valioliiga-seuran pelaajasopimuksissa erikoinen pykälä
- Joukkuekaveri antoi kritiikkiä Liverpool-tähdelle kammottavasta virheestä: ”Ei voi hyväksyä”
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Athletic: Tässä on Manchester Unitedin uusi valmentaja
- Wayne Rooney kiinnostunut liittymään Manchester Unitedin valmennustiimiin
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”
- Dominik Szoboszlailta karmea moka – Liverpool silti jatkoon FA Cupissa
- Newcastle: merkittävä jatkosopimus
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- Paljastus: Valioliiga-seuran pelaajasopimuksissa erikoinen pykälä
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”
- Joukkuekaveri antoi kritiikkiä Liverpool-tähdelle kammottavasta virheestä: ”Ei voi hyväksyä”
- Tässä on Manchester Unitedin uusi päävalmentaja
- Toimittaja: Donyell Malen saattaa jättää Valioliigan – seurat pääsivät sopuun lainasta
- Wayne Rooney kiinnostunut liittymään Manchester Unitedin valmennustiimiin
- Tottenham ryöväsi jo sovitun kaupan – maksaa Atléticon pelaajasta 40 miljoonaa euroa
- Dominik Szoboszlailta karmea moka – Liverpool silti jatkoon FA Cupissa