Vahvistus: Sam Allardycelle potkut Englannin maajoukkueesta
Sam Allardyce on saanut potkut Englannin maajoukkuemanagerin paikalta.
Potkujen syynä on Allardycen kommentointi, jonka Daily Telegraphin peitetehtävissä olleet toimittajat nauhottivat. Allardyce kertoi bisnesmiehinä esiintyneille toimittajille, miten muun muassa kolmannen osapuolten omistuskieltoon liittyviä FA:n sääntöjä voidaan kiertää. Lisäksi hän haukkui edeltäjänsä Roy Hodgsonin ja Gary Nevillen (lue lisää tästä).
Englannin jalkapalloliitto FA kertoi tiedotteessaan, että Allardyce pahoitteli tekoaan. Teko oli kuitenkin niin vakava, ettei Allardyce voinut jatkaa tehtävässään. Tiedotteen mukaan Englannin miesten maajoukkuemanagerin on oltava vahva johtaja ja osoitettava kunnioitusta pelin lahjomattomuutta kohtaan. Virallisesti osapuolet erosivat yhteisen päätöksen myötä.
Allardyce valittiin Hodgsonin seuraajaksi vain 67 päivää sitten. Hänen aikakautensa jää historiaan Englannin maajoukkuehistorian lyhyimpänä. Allardycen paikan ottaa väliaikaisesti Gareth Southgate. Hän luotsaa Englannin maajoukkuetta otteluissa Maltaa, Sloveniaa, Skotlantia ja Espanjaa vastaan.
The FA can confirm that Sam Allardyce has left his position as @England manager. Full statement: the-fa.com/t6xvPg
67 - Sam Allardyce was in charge of England for just 67 days and leaves having won his only game in charge. Exit.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?

