Kiinan futismarkkinat jatkavat kasvuaan – nyt haaveillaan Wayne Rooneysta
Kiinan jalkapallon pääsarjaan Chinese Super Leagueen houkutellaan koko ajan suurempia ja suurempia tähtipelaajia Euroopan ja Etelä-Amerikan futismarkkinoilta. Tärkeimpänä houkuttimena on mikäs muu kuin raha. Kerroimmekin äskettäin mm. Zlatan Ibrahimovicin saaneen kiinalaisseuralta massiivisen sadan miljoonan euron nettopalkkatarjouksen.
Nyt Daily Mail kertoo, että Kiinasta on tehty Manchester Unitedin ja Englannin kapteenille Wayne Rooneylle ehdotus siirtyä kaukoitään. 30-vuotiaasta Rooneysta tulisi siirron myötä yksi maailman parhaiten palkatuista pelaajista. Rooney aloitti eilen jo kolmannen peräkkäisen ottelun Manchester Unitedin vaihtopenkillä.
Kiinalaiset sijoittajat ovat ottaneet koko ajan suurempaa ja näkyvämpää roolia mm. Valioliigassa ja La Ligassa, ja moni seura onkin jo siirtynyt kiinalaiseen omistukseen. Tavoitteena on tehdä Kiinasta tulevaisuudessa iso tekijä maailman jalkapallopiireissä.
– Wayne Rooney on valtavan suuri tähti Kiinassa. Jopa pieni poikani tietää kaiken Rooneysta. Jos Rooney pelaisi Kiinan Superliigassa, sarja saisi valtavasti huomiota paitsi Kiinassa, niin myös television välityksellä koko maailmassa. Rooneyta kuuluisampia ovat kenties vain (Lionel) Messi ja (Cristiano) Ronaldo, Kiinan jalkapalloliiton markkinointipäällikkö Li Jiuquan kommentoi.
Sarja täyttymässä eteläamerikkalaisista tähdistä
Kiinan Superliigaan ovat siirtyneet jo mm. Chelsean Ramires, Atlético Madridin Jackson Martínez, Zenitin brassitähti Hulk ja PSG:n Ezequiel Lavezzi. Seuroilla riittää kunnianhimoa ja liigalla kasvupotentiaalia, eikä megavaltion presidentin Xi Jinpingin jalkapallohulluudesta ole haittaa. Presidentti on ilmoittanut haluavansa Kiinan sekä isännöidä että voittaa joskus jalkapallon MM-kisat.
– Pelaajavirta Kiinaan jatkuu kyllä, se on varmaa. Seurat haluavat nostaa tasoaan ja tuollaiset pelaajat houkuttelevat yhä enemmän faneja, Li Jiuquan vakuuttaa.
Hull Cityn entinen puheenjohtaja Paul Duffen uskoo, että Rooneyn siirto on hyvinkin mahdollista tulevaisuudessa.
– Suuria tähtiä päätyy varmasti Kiinaan, koska he lisäävät pelin näkyvyyttä ja rahaa heidän houkuttelemisekseen riittää. Voisin hyvin kuvitella Wayne Rooneyn pelaavan Kiinassa. Olen varma, että Kiinasta tulee joillekin pelaajille hyvä paikka uran viimeisiksi vuosiksi, Duffen toteaa.
Wayne Rooneyn nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kesäkuussa 2019.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut