Autokolarissa loukkaantunut valioliigapuolustaja: ”En ole varma, palaanko enää kentille”
Kuva: Getty Images
Pahaan auto-onnettomuuteen syyskuussa joutuneen Crystal Palacen puolustajan Pape Souaren toipumisen suhteen oltiin vielä muutama päivä kolarin jälkeen hyvin optimistisia. Manageri Alan Pardew piti mahdollisena jopa Souaren pelaamista vielä tämän kauden aikana.
Nyt senegalilainen itse on puhunut BBC:lle ja sanoo, ettei ole lainkaan varma, toipuuko hän vammoistaan täydellisesti koskaan. 26-vuotias Souare mursi kolarissa reisiluunsa ja leukansa.
– En ole varma vammastani. En tiedä, palaanko takaisin kentille vai en. Panen kaiken Jumalan käsiin ja sitten nähdään, kuinka käy, Souare kommentoi.
Lillestä tammikuussa 2015 Crystal Palaceen siirtynyt vasen laitapuolustaja oli jumissa autossaan ja palomiesten piti irrottaa hänet sieltä. Souare sanoo muistavansa kolarista kaiken ja myönsi olevansa onnekas, että on yhä hengissä.
– Jalkani ja leukani murtuivat enkä voinut syödä mitään ensimmäiseen kuukauteen. Nyt voin jo yrittää syödä vähän. Jalkani paranee pikkuhiljaa. Yritän vahvistaa sitä seuran fysioterapeutin kanssa.
– Muistan, kuinka helikopteri saapui hakemaan minua. Muistan oven jalkani päällä. Muistan sen kaverin, joka auttoi minua pitkään ennen kuin apuvoimat saapuivat. Muistan, kuinka autoni kattoa leikattiin, jotta minut saatiin pois. Olin hyvin innokas, sillä se oli mieletön tärsky.
Kun Crystal Palace kohtasi lokakuussa West Hamin, joukkueen fanit lauloivat 23. peliminuutilla – Souaren pelinumeron mukaan – ”There is only one Pape Souare ”-chänttiä.
– Saan kaikenlaista tukea faneilta. He auttavat minua paljon ja saavat minut uskomaan itseeni, Souare kiitteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin