Tottenham möyhensi Swansean, Sunderlandille ja Crystal Palacelle voitot
Kuva: Getty Images
Kello 17 Suomen aikaa alkoi yhteensä viisi Valioliiga-ottelua. Seuraavassa niiden vaiheista.
Avauspuolikkailla kaikkiaan kahdeksan maalia
Tottenham kohtasi kotonaan White Hart Lanella vaikeuksissa rypevän, 15 pistettä sen perässä olleen Swansean. Ottelua oltiin pelattu vain hieman yli viisi minuuttia, kun kotijoukkueen Kyle Walker tarvitsi lääkintäapua. Hurjan näköisessä tilanteessa puolustaja sai Neil Taylorin kengästä pienen osuman päähänsä, mutta näytti pystyvän jatkamaan peliä. Palloa suvereenisti alussa hallinnut Spurs sai parhaan paikkansa 18. minuutilla Harry Kanen puskusta, jonka Lukasz Fabianski sai vain vaivoin ohjattua yli maalin. 38. minuutin jälkeen Dele Alli sai rangaistusalueella hyvin kevyen osuman Swansea-pelaajan jalasta; tuomitun rangaistuspotkun ampui sisään Kane. Erotuomari Jonathan Mossin ratkaisu tilanteessa herättänee keskustelua. Muutamaa minuuttia myöhemmin Alli oli jälleen boksissa, muttei onnistunut yksi-yksi-tilanteestaan ohittamaan Fabianskia. 45 minuuttia oli juuri ehtinyt täyttyä, kun Tottenham ottelun kulkuun nähden täysin oikeutetusti teki maalin pelitilanteesta. Heung-Min Son ampui pallon sisään etukulmasta. Sarjassa sijalla 11. ennen kierrosta ollut Stoke sai vieraakseen kaksi porrasta alempana majailleen Burnleyn. Potters meni 1-0-johtoon kahdenkymmenen peliminuutin jälkeen Jonathan Waltersin osumalla, syöttö Mame Dioufille. Tilanne muuttui muotoon 2-0 kymmenen minuuttia ennen taukoa, kun Marc Muniesa päätti syvältä omalta alueelta aloittamansa juoksun pisteeseen, jossa iski Marko Arnautovicille välillä lainaamanssa pallon maaliin.
GOAL Stoke 2-0 Burnley (35 mins). Marc Muniesa starts and finishes a wonderful Potters passing move #STKBUR
Spurs masensi vieraansa, Palace käytti paikkansa tarkasti
Ottelu Pohjois-Lontoon valkoisella puolella näytti olevan ohi muutamaa minuuttia tauon jälkeen, kun Kane ampui Spursin 3-0-johtoon Sonin ensin epäonnistuttua yrittäessään samaa. Kane haki hattutemppua useampaan otteseen, mutta 4-0-osuman sai lopulta nimiinsä Christian Eriksen. Tämä johtoasema vakuutti manageri Mauricio Pochettinon siinä määrin, että hän antoi peliaikaa Moussa Sissokolle, Sonin tullessa vaihtoon. Lisäajalla Eriksen onnistui toistamiseen, loppuluvut vieraille tylyt 5-0. Watford nousi mukaan otteluunsa West Bromwichia vastaan juuri ennen tunnin täyttymistä. Christian Kabasele muutti tilanteeksi 2-1 kulmapotkun jälkitilanteesta. Tony Pulisin joukot hoitivat lopulta kuitenkin voiton kotiin; urakkaa helpotti 85. minuutin paikkeilla kentällä tapahtunut nahistelu, jonka seurauksena Watfordin Roberto Pereyra ajettiin ulos. Albion kuittasi tilanteeksi 3-1 Matt Phillipsin toimesta.
9 - Nine different players have now scored in the Premier League for Watford this season, one more than in the whole of 2015-16 (8). Share.
Jermain Defoe has scored in 3 consecutive Premier League home games for the first time since October 2008. So often the saviour.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
