Hyväksikäyttöskandaali paisuu paisumistaan – Jo 55 seuraa tutkinnan kohteena
Englannin urheilupiirejä riepottelevalle jalkapalloilijoiden hyväksikäyttöskandaalille ei näy loppua, ja uusia tapauksia tulee ilmi lähes päivittäin. Entiset huippupelaajat Paul Stewart ja Andy Woodward tulivat asian kanssa esiin joitain viikkoja sitten, ja heidän esimerkkinsä on kannustanut muitakin entisiä ja nykyisiä pelaajia kertomaan kammottavista kokemuksistaan. Jo noin 20 pelaajaa on puhunut hyväksikäytöstä avoimesti.
Englannin lastensuojeluviranomaiset avasivat 23. marraskuuta tapausten johdosta palvelevan puhelimen, josta voi hakea anonyymisti tukea. Numeroon on soitettu sunnuntaihin mennessä jo yli 1 000 kertaa.
Hyväksikäyttötapaukset eivät myöskään rajoitu vain muutamaan seuraan, vaan peräti 55 ammattilais- ja amatööriseuraa on poliisin tutkinnan kohteena. Kaikissa näissä epäillään esiintyneen junioripelaajien seksuaalista hyväksikäyttöä. Joissain tapauksissa hyväksikäyttöä pelätään tapahtuvan yhä edelleen tänä päivänäkin.
– Olemme saaneet tietoja ja väitteitä, joiden mukaan lapsia voi olla vaarassa nytkin, John Cameron lastensuojelujärjestöstä kommentoi.
Lauantaina kerrottiin, että Southamptonin entinen työntekijä, jota syytettiin 80-luvulla seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työskentelee lajin parissa edelleen. Chelsean puolestaan kerrottiin maksaneen 70-luvulla hyväksikäytön uhriksi joutuneen pelaajansa hiljaiseksi. Chelsea esitti asian johdosta julkisen anteeksipyyntönsä.
– Tapausten määrä on yllättänyt meidät täysin. Emme odottaneet puhelinpalvelulle sellaista kysyntää. Erityistä on, että miehet todella tulevat asian kanssa esiin. Yleensä asioista puhuminen on todella ongelmallista, Cameron jatkaa.
Paniikkia vältettävä
Samaan aikaan lastensuojelujärjestö NSPCC:stä kuitenkin muistutetaan, että paniikkiin ei ole aihetta. – Vaikka takavuosina sattuneiden hyväksikäyttötapausten määrä onkin hälyttävä, meidän on vältettävä sitä, että paljastukset johtavat hysteriaan, jossa nähdään seksirikollisten vaanivan jokaisessa pukukopissa ja jokaisella urheilukentällä, Peter Wanless NSPCC:stä toteaa The Guardianissa. – Tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole mitään syytä ja meidän täytyy pystyä takaamaan lastemme turvallisuus. Guardianin mukaan 90 prosenttia tukipuhelimeen tulleista puheluista on koskenut kauempana menneisyydessä tapahtunutta hyväksikäyttöä. Tapauksista yhtään ei ole sattunut naisjalkapalloilun parissa.LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia