Video: Marouane Fellainin peli 44 sekunnissa – ”Täyttä kuraa”
Viikonlopun ehkä puhutuin hahmo Valioliigassa oli Marouane Fellaini.
Sikäli kovan luokan saavutus, että Fellaini vaihdettiin Evertonia vastaan kentälle 85. minuutilla. Pelin viimeisten minuuttien aikana hän onnistui hankkimaan varoituksen ja aiheuttamaan tasoitusmaaliin johtaneen rangaistuspotkun.
Fellaini ei voittanut yhtään pääpalloa. Hän syötti seitsemän kertaa, joista viisi omille.
Käyttäjä Terry AFC julkaisi Twitterissä 44 sekunnin pituisen koostevideon Fellainin esiintymisestä.
Ei ihme, että pelin jälkeen moni Unitedin kannattaja puhisi kiukuspäissään.
– Fellaini on kävelevä itsemurha, mitä tulee jalkapalloon. Todella jäätävää, että kukaan Unitedin kannattaja ei olisi halunnut häntä, mutta José halusi, The United Stand -faniryhmä twiittasi.
Samalla linjalla oli entinen United-puolustaja Gary Neville.
– Se esitys oli Fellainilta täyttä kuraa. Se on täysin selvää, että jos haastat rangaistusalueen sisällä, olet vaarassa antaa vastustajalle rangaistuspotkun, Neville sanoi Sky Sportsille.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä