Man Unitedin johto piti kerrankin – ottelun sankari loukkaantui ikävästi
Kuva: Getty Images
Manchester United nappasi ensimmäisen voittonsa kolmeen Valioliiga-otteluun nollattuaan tänään kotonaan Tottenhamin. Red Devils kärsi jälleen viimeistelyvaikeuksista, mutta Henrikh Mkhitarjanin avausjakson osuma riitti pitämään pisteet 1-0-numeroin Old Traffordilla. Kotijoukkueen harmiksi ottelun sankarin peli päättyi viimeisellä kymmenminuuttisella loukkaantumiseen.
United oli rankaista ensimmäistä kertaa vain 90 sekunnin pelin jälkeen. Zlatan Ibrahimovic avasi hyvällä keskityksellä Paul Pogballe paikan rangaistusalueen tuntumasta, mutta Hugo Lloris onnistui torjumaan ranskalaisen sijoitusyrityksen.
18. minuutilla oli Spursin vuoro yrittää vapaapotkusta, jonka joukkue sai hyvältä etäisyydeltä Ander Herreran tehtyä huolimattoman rikkeen. Christian Eriksenin tarkka laukaus oli painumassa matalana verkkoon, kunnes David de Gea pelasti takaiskun nyrkkeilemällä pallon sivuun.
Avausjakson ylitettyä puolivälin oli ensimmäisen maalin aika. Kaikki alkoi Harry Kanen harhasyötöstä suoraan Herreralle. Espanjalainen jatkoi tarkan tarjoilun keskustaan murtaneelle Henrikh Mkhitarjanille, joka jysäytti laukauksensa Hugo Lloris’n ohitse vieden Unitedin 1-0-johtoon.
Tottenham oli 55. minuutilla todella lähellä tasoitusta. Eriksenin keskitys avasi Victor Wanyamalle avopaikan, jonka kenialainen kuitenkin onnistui tuhrimaan epäonnistuneelle puskuyrityksellä.
Seitsemän minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä Unitedin saatua vapaapotkun 20. metrin tuntumasta. Pogban laukaus oli hyvä, mutta se kopsahti kotijoukkueen harmiksi ylärimaan.
United koki ottelun viimeisen kympin alkuun pahan takaiskun, kun vahvan pelin pelanneen Mkhitarjanin peli päättyi loukkaantumiseen. Armenialainen jäi Danny Rosen varoituksen arvoisen taklauksen alle. Korvaajaksi vaihdosta tuli toppari Eric Bailly.
Spurs ei saanut tasoitusta aikaiseksi edes kahdeksan minuutin lisäajalla ja pisteet jäivät Manchesteriin lukemin 1-0.
Boufal ratkoi pisteet Pyhimyksille
Samaan aikaan St Mary’s Stadiumilla Southampton kukisti 1-0-lukemin sarjanousija Middlesbrough’n. Pisteet Pyhimyksille 53. minuutilla ratkaisi Sofiane Boufal. Marokkolaislaituri tykitti voittomaalin hurjalla kaukolaukauksella vasempaan nurkkaan.Valioliiga sunnuntaina klo 16:15
Manchester United-Tottenham 1-0 (1-0) 1-0 Henrikh Mkhitarjan (29.) Southampton-Middlesbrough 1-0 (0-0) 1-0 Sofiane Boufal (53.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen