Ronald Koeman: ”Osa pelaajistamme tietää, ettei heillä ole tulevaisuutta Evertonissa”
Kuva: Getty Images
Hollantilaisen puolustajalegendan Ronald Koemanin manageroima Everton on ollut yksi tammikuun siirtoikkunan aktiivisimmista seuroista markkinoilla. Everton on hankkinut riveihinsä Ademola Lookmanin ja Morgan Schneiderlinin rahakkailla siirroilla, ja päästänyt vastavuoroisesti Tom Cleverleyn ja Oumar Niassen toisaalle lainalle.
Manageri vannoo kuitenkin, että siirtoja on tulossa vielä lisää – niin sisäänpäin kuin seurasta uloskin.
– Useimmat pelaajat tietävät tilanteensa. Jotkut kokoonpanon tämänhetkisistä pelaajista tietävät, ettei heillä ole tulevaisuutta Evertonissa, Koeman toteaa Liverpool Echossa.
Evertonin tiedetään tavoittelevan yhä Standard Liégen 25-vuotiasta algerialaishyökkääjää Ishak Belfodiliä, jonka siirtosummaksi ounaksutaan noin 12 miljoonaa euroa. Lisäksi seura etsii markkinoilta keskuspuolustajaa.
– Tarvitsemme tasapainoa joillekin pelipaikoille. Tarvitsemme pelaajia tulevaisuutta ajatellen. Sen takia hankimme Lookmaninkin. Hän on tulevaisuuden projekti.
– Haluamme vahvistua. Jos se onnistuu nykyisten pelaajien avulla, hyvä niin. Mutta jos voimme hankkia parempia pelaajia, niin myös teemme niin, Koeman vakuuttaa.
Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen

- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin