Video: Alexis Sánchez näytti, kuinka rankkaritilanne pelataan loppuun asti
Kuva: Getty Images
Arsenal sai Mestarien liigan neljännesvälieräpelissä Münchenissä elintärkeän vierasmaalin, kun Alexis Sánchez pani epäonnistuneen rankkarinsa paluupallon itse maaliin. Chileläisen taistelu oli esimerkillinen, sillä moni muu olisi luovuttanut ensimmäisen, tai viimeistään toisen epäonnistumisen jälkeen.
Itse pilkku oli Sánchezilta melkoisen kehno, sillä veto suuntautui jokseenkin keskelle maalia ja Manuel Neuer osui helposti pallon tielle. Ensimmäiseen paluupalloon Sánchez potkaisi puhtaan hudin, mutta mies seurasi edelleen hienosti pallon liikettä ja onnistui kuin onnistuikin pamauttamaan pelivälineen pelaajaruuhkan keskeltä takakulmaan.
Sánchezin maalilla Arsenal tasoitti pelin 1-1:een, ja näissä numeroissa mentiin myös tauolle. Avausmaalista oli vastannut Arjen Robben upealla kaukovedolla.
Arsenal sai rankkarin, kun Robert Lewandowski yritti purkaa palloa, mutta potkaisi samalla palloa tavoitellutta Laurent Koscielnya. Bayern-pelaajat eivät tuomiota purematta nielleet ja tunteet alkoivatkin lämmetä. Kotijoukkueen pelaajien pulssi nousi lisää, kun se ei saanut rankkaria aneluistaan huolimatta, vaikka pallo osui Arsenal-puolustaja Hector Bellerínin käteen. Bellerínin käsi oli kuitenkin luonnollisessa peliasennossa, joten tuomarin näkemys oli oikea.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä