Entiseltä pelaajalta ei sääliä potkut saaneelle Ranierille: ”Jokainen saa ansionsa mukaan”
Kuva: Getty Images
Leicesterin päätös erottaa viime vuonna seuralle sensaatiomestaruuden tuonut Claudio Ranieri on herättänyt hämmennystä, järkytystä ja myötätuntoa kautta koko jalkapalloilevan maailman. Muun muassa José Mourinho tuli jo näkyvästi Ranierin tueksi ja ehdotti Leicesterin stadionin nimeämistä Claudio Ranieri -stadiumiksi.
Kaikilta ei Ranierille kuitenkaan sympatiaa heru. Jo uransa lopettanut 37-vuotias brasilialainen maalivahti Doni on todennut kryptisesti oikeuden tapahtuneen italialaismanagerin kohdalla.
– Ennemmin tai myöhemmin jokainen saa ansionsa mukaan. Valheita voi kätkeä jonkin aikaa, mutta totuus tulee aikanaan esiin, Doni sanaili Mundo Deportivon mukaan.
Donin ja Ranierin tiet kohtasivat aikanaan AS Romassa, jossa miehet työskentelivät yhtä aikaa vuosina 2009-2011. Pitkäaikainen Roman ykkösvahti joutui tuolloin kakkosvahdin asemaan Ranierin suosittua Donin maanmiestä Julio Sergiota.
Doni oli myöhemmin Liverpoolin palkkalistoilla kaudella 2011-2012, mutta pelasi vain neljässä ottelussa. Hän päätti uransa sydänvaivojen takia elokuussa 2013.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta