Lehti: Manchester United ottaa tarjouksia vastaan laitahyökkääjästään

Manchester United on halukas myymään Adnan Januzajn tulevana kesänä. The Telegraph -lehti kertoo, että seura ottaa tarjouksia vastaan.
22-vuotias Januzaj siirtyi Unitedin organisaatioon jo talvella 2011. Edustusjoukkueeseen nousun jälkeen hän on viettänyt kaksi pätkää lainalla muualla – ensin puoli vuotta Borussia Dortmundissa ja tämän kauden kokonaan Sunderlandissa.
Kehitystä ei ole tapahtunut niin nopeasti, kuin Unitedissa olisi haluttu. Usein laitahyökkääjänä pelaava Januzaj on tällä kaudella pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 24 ottelua, mutta tehoja on syntynyt vain yhden maalin ja kolmen maalisyötön verran.
Telegraphin mukaan United ei aio pakottaa myyntiä, mutta sopivan tarjouksen tullessa nuorukainen heivataan laidan muualle. Tämän hetken tietojen mukaan todennäköisin määränpää löytyy Ranskasta tai Italiasta. Lehden mukaan Lyon, Marseille, Monaco, PSG, Roma, Napoli, AC Milan ja Internazionale ovat kaikki ainakin jossain määrin kiinnostuneita.
Januzaj löi itsensä läpi David Moyesin alaisuudessa kaudella 2013-14. Sen jälkeen on ollut vaikeampaa. Valmentajien suusta on kuulunut toistuvasti sellaisia vihjailuja, ettei belgialaisen asenne olisi ihan kohdallaan.
– On turhauttavaa nähdä, kun Adnan Januzajn, James Wilsonin tai Federico Machedan kaltaiset pelaajat pääsevät edustusjoukkueeseen ja lopettavat työnteon siihen. He eivät pelaa, eivät harjoittele niin kovaa, istuvat poreammeissaan eivätkä enää tee sitä, mikä heidät nosti edustusjoukkueeseen, Januzajta Unitedin alle 21-vuotiaissa valmentanut Warren Joyce sanoi tammikuussa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”