Miksi Arsenal hylkäsi Arsène Wengerin ideologian? – ammattivalmentajan analyysi Pohjois-Lontoon derbystä

Pohjois-Lontoon derby päättyi kotijoukkue Tottenhamin 2-0 voittoon vaisusta Arsenalista. Wengerin suojatit jäivät totaalisesti ylivertaisen Spursin jalkoihin. Huomioni kiinnittyi näihin seikkoihin.

Arsenalin ottelusuunnitelma?

Ensinnäkin on pakko ottaa käsittelyyn Arsène Wengerin ottelusuunnitelma Spursia vastaan.

Kahteen edelliseen otteluunsa kolmella topparilla lähtenyt Arsenal tuntuu pelaavan uudella ryhmityksellään vain siitä syystä, että jotain oli keksittävä.

Wenger on kovan paineen alla ja muutoksia on vaadittu monelta taholta. Nyt niitä on siis tullut uuden ryhmityksen muodossa. Mutta miten tämä muutos toimi?

Ensinnäkin kun katsotaan Arsenalin kokoonpanoa ja mietitään kolmen topparin käyttöä voidaan kysyä, oliko Arsenalilla edes käytettävissä kolmea topparia?

Nacho Monreal oli pelannut edellisessä ottelussa Leicesteriä vastaan topparina, mutta muuten hänen kokemuksena sillä tontilla Arsenalissa on käytännössä nollissa. Lisäksi kolmella topparilla pelaaminen vaatii jo kokeneeltakin topparilta adaptoitumista – saati sitten täysin tuoreelta pelaajalta.

Oliko Spurs oikea vastus topparikokeilun jatkamiseen? Olisiko esimerkiksi Rob Holding pitänyt laittaa kolmanneksi toppariksi, jos oli kerta pakko käyttää kolmea topparia?

”Miksi Arsenal hylkäsi koko Wengerin aikakauden ideologian?”

Toisekseen uuden ryhmityksen peluuttamista voidaan ylipäätään kyseenalaistaa. Miksi joukkue päätyi passiivisesti ottamaan Spursin hyökkäyksiä vastaan omalla kenttäpuoliskollaan, eikä edes yrittänyt kontrolloida peliä pallollisen hallinnan kautta? Miksi Arsenal hylkäsi koko Wengerin aikakauden vaikuttaneen ideologian kauden tärkeimmässä ottelussa?

Wengerin Arsenal on vuosien saatossa sekä voittanut että kaatunut oman ideologiansa kautta, mutta nyt se hävisi surkean esityksen jälkeen. Harvoin on Arsenalin pelaajia nähnyt yhtä epävarmoina pallon kanssa ja vaikutti siltä kuin koko joukkue olisi pelännyt syöttää palloa omalla alueellaan. Vieraille tuli käsittämätön määrä syöttövirheitä ja joukkue näytti täysin avuttomalla Spursin energisen prässin keskellä.

Arsenal lähti otteluun viiden linjalla – leveällä pelaavilla wing-backeilla, mutta miksi? Joukkue makasi alhaalla eikä saanut wing-backeistaan juuri mitään hyötyä hyökkäyssuuntaan.

Päinvastoin kotijoukkueen laitapuolustustajat (eritoten Ben Davies vasemmalla) pakottivat omalla aktiivisella laitapelaamisellaan Arsenalin wing-backit (Kieran Gibbs ja Alex Oxlade-Chamberlain) pelaamaan hyvin alhaalla. Tämä lisäsi painetta vieraiden kenttäpäädyssä.

Arsenalin vaikeudet

Vaikkakin Tottenham oli Arsenalia vastaan ylivertainen miltei jokaisella kentän osa-alueella, oli Arsenalin pelillisistä vaikeuksista suurin osa joukkueen itsensä aiheuttamia. Pääosin vieraiden ongelmat kumpusivat Wengerin hämmentävän negatiivisesta ottelusuunnitelmasta, joka oli kaiken lisäksi hyvin sekava.

Kolmen topparin ja wing-backien käyttö on hyvä järjestelmä esimerkiksi silloin, jos vastustajan joukkue pelaa vaikkapa kahdella kärjellä ja haluaa viljellä paljon keskityksiä. Tällöin kolmen topparin käyttö tuo lisää suojaa maalinedustalle sekä helpottaa kahden kärjen kontrollointia.

Jotta oma peli ei menisi kuitenkaan pelkäksi vastustajan rummutuksen vastaanottamiseksi, kolmella topparilla pelatessa keskeistä saada omat laitapelaajat (wing-backit) aktiivisesti pelin mukaan. Jos vastustaja hallitsee laitakaistaleita, pakottavat he wing-backit pelaamaan alhaalla ja täten oman pallollisen pelin pelaaminen vaikeutuu pelaajien välimatkojen pidentyessä.

Näin kävi esimerkiksi Arsenalille, kun Gibbs ja Oxlade-Chamberlain joutuivat Tottenhamin (laitapuolustajien tuoman) laitauhkan pakottamina pelaamaan varsin matalalla. Näin ollen myös Sanchez sekä Özil joutuivat laskemaan alemmas sekä pelaamaan myös leveämmällä, jolloin yläkerran pelaajien väliset etäisyydet kasvoivat liian pitkiksi.

Tämä näkyi erityisesti myös positiivisissa transitioissa. Kun Arsenal oli riistänyt pallon, olivat omat pelaajat liian kaukana toisistaan ja pallo menetettiin liian helposti esimerkiksi huonon syöttön seurauksesta.

Miksi Wenger ei halunnut omia wing-backeja rohkeammin mukaan pallolliseen pelaamiseen? Miksi joukkue ei pelannut alhaalta asti kontrollin kautta ja ottanut wing-backeja mukaan pelin rakentamiseen ja pallolliseen kontrollointiin?

Nyt varsinkin Gibbs pallon saadessaan hätääntyi joka kerta pienenkin prässin alla ja latasi palloa vain täysin vailla osoitetta vain jonnekin ylöspäin.

Miksi joukkue ei pelannut laidoilta lateraalisyöttöjä keskustaan ja siten pyrkinyt käyttämään wing-backeja luodakseen ylivoimia laidoilla? Ja näin edennyt pitkällä hyökkäyksellä – pallollisen kontrollin kautta – kohti vastustajan kenttäpuoliskoa.

Yksi keskeinen elementti Arsenalin ongelmissa oli myös joukkueen prässääminen. Se ei tehnyt koko pelin aikana selväksi miten ja missä se halusi prässätä.

Joukkue otti välillä kolmella pelaajalla ylhäältä, mutta prässäsi niin löysästi ja yksittäisesti (ilman kollektiivin tukea) että Spurs pystyi lähes järjestäen pelaamaan sen ohi vaikeuksitta. Miksi prässätä kolmella pelaajalla ylhäältä, jos sitä ei tehdä kollektiivisesti?

Tottenhamin vahvuudet

Peli ei ollut kuitenkaan pelkästään Arsenalin huonoutta. Se oli paljolti myös Tottenhamin hyvyyttä.

Hyvyyttä erityisesti siinä tavassa, jolla se pystyi pelaamaan Arsenalin heikkouksia vastaan.

Ensinnäkin Tottenhamilla riitti kärsivällisyyttä pelata matalalla omalla alueellaan lyhyillä syötöillä Arsenalin löyhää prässiä vastaan ja näin säilyttää pelin pallollinen kontrolli.

Joukkue pystyi myös tarvittaessa avaamaan pidemmillä syötöillä, jolloin keskeiseksi tekijäksi muodostui Spursin pelaajien reagointi ja sijoittuminen pidemmän avauksen läheisyyteen voittaakseen kakkospallon omalle joukkueelleen.

Myös joukkueen murtautumisessa korostui pallottomien pelaajien liikkuminen. Harry Kanen alapuolella kolmikko Christian Eriksen–Dele Alli–Son Heung Min vaihtelivat paikkoja hyvällä rotaatiolla pitkin ottelua ja he pystyivät luomaan pelin painopisteen mukaan jatkuvasti ylivoimia (overload) laitakaistoille.

Esimerkiksi Spursin 1-0 -maalia edeltäneessä sivurajaheittotilanteessa koko samainen kolmikko oli samalla laitakaistalla. Yhteensä joukkueella oli peräti seitsemän pelaajaa saman kaistan tuntumassa.

Kolmas keskeinen tekijä Spursin ylivoimalle oli sen puolustuspelaaminen. Joukkue prässäsi saumattomasti kollektiivina ja kykeni voittamaan paljon palloja varsinkin keskialueella.

Muutokset

Wenger reagoi vajaa kymmenen minuuttia 2-0 –maalin jälkeen ottamalla Danny Wellbeckin Granit Xhakan tilalle ja täydentämällä joukkueensa muodonmuutoksen toisen kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Hector Bellerin asteli oikeaksi laitapuolustajaksi Gabrielin tilalle.

Tällöin Welbeck siirtyi oikeaksi laitahyökkääjäksi tutumpaan 4-2-3-1 –ryhmitykseen Oxlade-Chamberlainin ottaessa Xhakan paikan keskikentän pohjalta Aaron Ramseyn vierestä.

Spursin Pocchettino vahvisti keskustaansa Wengerin reagoinnin jälkeen ja toi Moussa Dembélén Sonin tilalle. Vaihdon jälkeen Tottenham kontrolloi keskustaa entistäkin vahvemmin, eikä Arsenalin loppukirille syntynyt mahdollisuuksia.

Loppupohdinta

Arsenal oli läpi ottelun luvattoman heikko: se pelasi sekavalla ottelusuunnitelmalla, eikä sen pelaamisesta löytynyt edes rippeitä vuosikymmeniä hallinneesta identiteetistä. Joukkue oli pelokas ja hämillään, eikä edes siirtyminen vanhaan tuttuun ryhmitykseen ottelun loppupuolella tuonut sille pelillistä itseluottamusta.

Wenger yritti jatkaa joukkueen herättelyä kaksi ottelua jatkuneella ryhmityksenmuutoksella, mutta peli osoitti karulla tavalla sen, että jalkapallo ei ole pelkkää numeropeliä.

On täysin toissijaista millä järjestelmällä tai ryhmityksellä pelataan, jos pelaajat eivät tiedä miten kyseisen järjestelmän sisällä tulisi toimia.

Tällä tasolla valmentavat herrat ovat totta kai kovia ammattilaisia, mutta Arsenalin pelaajien esityksestä jäi kuva, että pelaajille oli sanottu ennen ottelua, että nyt pelataan 5-4-1- järjestelmällä eikä mitään muuta.

Se miten joukkue halusi tuon järjestelmän sisällä hyökätä tai mistä se esimerkiksi halusi aloittaa prässinsä jäi varsin epäselväksi – ainakin minulle.

Eräällä tapaa näiden kahden joukkueen kohtaaminen oli myös jonkinlainen heijastus näiden kahden erilaisen valmennusprosessin tilasta: epätietoisuus vastaan selvä, konkreettinen tie.

Tottenham on pitkään ollut Arsenalin äksyilevä pikkuveli, mutta viimeistään nyt on selvää, että kyseisen valmennusprosessin tuloksena joukkue on ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja mennyt Arsenalin ohi – pelin kaikilla sektoreilla. Ja syykin on siis selvä: määrätietoinen ja laadukas valmennusprosessi.

Kimmo Kantola
Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.