Arsenal Leicesterin avainpelaajan perässä – Arsène Wenger: ”Henkilökohtaisesti pidän hänestä paljon”
Yksi Leicesterin Valioliigan 2015-16 sensaatiomestaruuden tärkeimmistä pelaajista oli Riyad Mahrez. Joukkue sai pidettyä hänet vielä juuri päättyneen kauden ajan, mutta useat lähteet ovat uutisoineet, että tulevana kesänä edessä on siirto muualle.
Yksi vahvinten pelaajaan yhdistetty joukkue on Arsenal. Lontoolaisseura ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että Arsène Wenger jatkaa heidän managerinaan. Nyt ranskalaisvalmentaja kertoi avoimesti pitävänsä Mahrezista.
– Emme ole tehneet tarjousta, mutta henkilökohtaisesti pidän hänestä paljon. Hänellä oli valtava vaikutus, kun he voittivat mestaruuden, Wenger kertoi beIN Sportsille.
Tällä kaudella Leicester on palannut tasolleen. Joukkue sijoittui sarjassa vasta sijalle 12. Seuran europelit sujuivat hieman paremmin, sillä se eteni debyyttikaudellaan Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukkoon.
– Kuten kaikilla muillakin Leicesterissä, tämä kausi on ollut paljon haastavampi, mutta se ei poista pelaajalta hänen ominaisuuksiaan.
Jalkapallomaailmasta tuttuun tyyliin Wenger ei suostunut paljastamaan yksityiskohtia pelaajan tavoittelusta.
– Olemmeko tehneet hänestä tarjousta? Emme. Emme vielä.
– Kun sanon ”emme vielä”, niin se tarkoittaa, että saatamme tehdä sen tai sitten emme.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä