Lähtöhuhuille loppu: Antonio Contesta tulossa Chelsean historian kallispalkkaisin päävalmentaja
Antonio Conte on lähellä paranneltua sopimusta Chelsean kanssa. Asiasta kertovat The Times ja Sky Sports.
Conte palkattiin Chelsean päävalmentajaksi melko tarkalleen vuosi sitten. Hän johdatti joukkueen heti avauskaudellaan valioliigamestariksi.
Kauden jälkeen ilmassa oli huhuja, joiden mukaan Conte olisi riitaantunut seurajohdon kanssa. Puhuttiin jopa teiden erkanemisesta, mutta piakkoin ne puheet voitaneen lopettaa. Oli taustalla sitten puhtaasti palkinto hyvästä työstä tai sovittelu kiistojen päätteeksi, Contesta on joka tapauksessa tulossa Chelsean seurahistorian parhaiten palkattu päävalmentaja. Skyn tietojen mukaan italialainen tienaa uuden sopimuksen myötä 9,5-10 miljoonaa puntaa (10,8-11,4 miljoonaa euroa vuodessa.
Uuden sopimuksen pituudesta on tässä vaiheessa ristiriitaista tietoa. Conten nykyinen kontrahti ulottuu kesään 2019. Skyn mukaan sopimusta ei tässä vaiheessa pidennetä, kun taas Times kertoo, että sopimukseen laitettaisiin kaksi vuotta lisää.
Conte allekirjoittaa uuden sopimuksen näillä näkymin heinäkuussa, kun hän palaa kesälomaltaan. Heinäkuun alussa odotetaan myös tiedotteita kahdesta hankinnasta. Willy Caballeron saapuminen lienee jo aika lailla sovittu, mutta hänen lisäkseen Chelsea pyrkii sopimaan Monacon kanssa Tiemoué Bakayokon siirrosta ennen kuin Chelsean harjoituskausi alkaa 5. heinäkuuta. Juuri saamattomuus siirtomarkkinoilla on tiettävästi ollut syy Conten ja seurajohdon kiistoihin.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä