Video: Paul Pogban ”dab-maali” villitsi yleisön hyväntekeväisyysottelussa
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogba järjesti lauantaina hänen entisen joukkutoverinsa Juan Cuadradon kanssa hyväntekeväisyysottelun Kolumbian Medellínissä.
Ottelun tähdittivät Pogban ja Cuadradon lisäksi esimerkiksi Arsenalin maalivahti David Ospina, sekä AC Milan -kärki Carlos Bacca.
Yhdeksän maalin spektaakkeli päättyi lopulta Pogban joukkueen 6-3-voittoon. Ottelun viimeisestä maalista vastasi itse ranskalaismies, eikä kyseessä ollut mikään tavallinen osuma.
Päästyään yksin läpiajoon, Pogba ohitti maalivahdin tyylikkäällä vartaloharhautuksella. Pallo oli jo matkalla maaliin, mutta ennen kuin se valui viivan yli, Pogba ”däbbäsi” juhliakseen osumaa jo ennenaikaisesti. Pogba tietysti tuuletti maalin jälkeenkin samalla tanssiliikkeellä.
Maalin ja maalituuletuksen voit nähdä alla olevasta twiitistä.
Ottelusta kertyneet tulot menevät suoraan Cuadradon ylläpitämän hyväntekeväisyysjärjestön käyttöön. Järjestö pyrkii antamaan uusia kehittäviä mahdollisuuksia kolumbialaisille nuorille, järjestäen heille esimerkiksi liikunta- ja taidekursseja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut