Pitkä tutkinta päättynyt – Hillsborough’n stadionkatastrofin vastuullisille raskaat syytteet
Kuva: Getty Images
Vuonna 1989 tapahtunutta Hillsborough’n stadionkatastrofia koskeva tutkinta on saatu päätökseen. Sheffieldissä pelatun FA Cupin välieräottelun Nottingham-Liverpool yhteydessä sattuneessa turmassa kuoli kaikkiaan 96 Liverpoolin kannattajaa.
Tutkinnan jälkeen annettiin julkilausuma, jonka mukaan Liverpoolin kannattajat eivät olleet vastuussa katastrofiin johtaneesta tilanteesta. Sen sijaan ottelun turvallisuudesta vastanneille viranomaisille luettiin ankarat syytteet.
Raskaimman syytteen saa otteluvalvojana toiminut David Duckenfield, jota syytetään 95 taposta törkeän huolimattomuuden seurauksena. Yksi uhreista kuoli vasta neljä vuotta turman jälkeen, joten hänen osaltaan Duckenfield ei syytettä saanut. Ennen 72-vuotiaan Duckenfieldin oikeudenkäyntiä syyttäjänvirasto anoo korkeimman oikeuden vuonna 1999 langettaman päätöksen kumoamista, jotta turmasta voidaan aloittaa uusi oikeudenkäynti.
Syytteet luettiin myös poliisijohtaja Sir Norman Bettisonille sekä muutamalle muulle poliisihenkilöstöön kuuluvalle ja stadionturvallisuudesta vastanneille. 61-vuotiasta Bettisonia syytetään virka-aseman väärinkäytöstä, sillä hänen väitetään valehdelleen ottelun jälkeen vierittäen syyn katastrofista Liverpoolin faneille.
Vaikka Sheffield Wednesdayn seurajohtoon kuulunut Graham Mackrell sai niin ikään syytteen, ei Wednesdayta seurana rankaista. Tutkintaa johtaneen Sue Hemmingin mukaan Sheffield Wednesday on nyt ”eri seura” eikä sitä voida vetää rikosoikeudelliseen vastuuseen. Myöskään muita seuroja, järjestöjä tai ambulanssihenkilökuntaa ei syytetä tapahtuneesta.
Turman tutkinnan kokonaiskulut ovat olleet toistaiseksi noin 98,5 miljoonaa puntaa eli noin 112 miljoonaa euroa. BBC:n mukaan tutkinnassa on kirjattu ylös 11 000 todistajanlausuntoa, käyty läpi 190 000 asiakirjaa sekä tutkittu 23 000 valokuvaa.
– Huolellisten todisteiden tutkimisen jälkeen olen päättänyt, että meillä on riittävästi todisteita kuuden henkilön syyttämiseen rikoksesta. Oikeustoimet ovat nyt alkaneet ja syytetyillä on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, Sue Hemming kommentoi syytteenlukua.
Trevor Hicks menetti stadionturmassa 15- ja 19-vuotiaat tyttärensä ja on yksi henkilöistä, joka on kampanjoinut vastuullisten saattamiseksi oikeuden eteen.
– Kuusi ihmistä joutuu vastaamaan oikeudessa syytteisiin. Niin ei ehkä olisi käynyt, ellemme olisi olleet sitkeitä ja taistelleet tätä pitkää taistelua, Hicks kommentoi.
– Voittajia tässä ei silti ole, sillä ei tämä ketään takaisin tuo. Oikeusprosessi lähettää kuitenkin viestin vastuullisuudesta. Kuten sanomme jatkuvasti, kukaan ei ole lain yläpuolella. Ei poliisi eikä kukaan muukaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon