Southamptonin Virgil van Dijk on ollut jo pitkään yksi siirtoikkunan mielenkiintoisimmista nimistä. Ainakin Liverpoolin, Manchester Cityn ja Chelsean on uutisoitu olevan vahvasti pelaajan perässä. Hetken näytti jo siltä, että Van Dijk saattaakin jäädä nykyiseen seuraansa, sillä viime viikkoina spekulaatiot ovat hieman rauhoittuneet. Nyt tilanteessa on tapahtunut merkittävä käänne. Southamptonin uusi valmentaja Mauricio Pellegrino ilmoitti, että Van Dijk on pyytänyt siirtoa muualle. – Poika sanoi, että hän ei voi pelata, koska hän tahtoo lähteä, Pellegrino kertoi. Tällä hetkellä puolustaja harjoittelee erillään muusta joukkueesta. – Minun oli pakko sanoa hänelle, että jos et halua olla mukana, koska et tunne oloasi hyväksi, niin sitten sinun täytyy harjoitella yksin, kunnes ajanjakso on ohi. Valmentaja kuitenkin vakuutti, että hänen suhteensa pelaajaan on edelleen hyvä siirtopyynnöstä huolimatta. – Suhteeni Virgilin kanssa on erinomainen. Olen ollut tietoinen hänen tilanteestaan, ja olemme keskustelleet hänen kanssaan ensimmäisestä päivästäni lähtien. Lienee vain ajan kysymys, milloin suurseurat aloittavat tarjouskilpailun Van Dijkista.

LUE MYÖS: