Joel Pohjanpalon pelikaveri nosti kytkintä – Javier ”Chicharito” Hernández palaa Valioliigaan
Kuva: Getty Images
Joel Pohjanpalon edellä Bayer Leverkusenin hyökkääjähierarkiassa ollut meksikolaiskärki Javier ”Chicharito” Hernández siirtyy Valioliigaan. West Ham julkisti Chichariton kolmivuotisen sopimuksen maanantai-iltana. West Ham maksaa pelaajasta 16 miljoonan punnan eli 17,9 miljoonan euron siirtokorvauksen.
29-vuotias Chicharito on Valioliigasta myös entuudestaan tuttu, sillä hän pelasi Manchester Unitedissa vuosina 2010-2014. Sieltä matka jatkui Real Madridiin ja lopulta Leverkuseniin, jossa meksikolainen teki 39 maalia 76 ottelussa.
– Olen todella iloinen liittyessäni West Hamiin. Minusta Valioliiga on maailman paras sarja. Kun sain tämän tilaisuuden, en maltannut odottaa sopimuksen allekirjoitusta, Chicharito kommentoi siirtoaan.
– Päätös ei ollut vaikea. West Ham on perinteikäs seura ja hyvin kunnianhimoinen. Heidän tekemistään pelaajahankinnoista näkee, että edessä on todella hyvä kausi. Vietin kolme fantastista vuotta Espanjassa ja Saksassa, mutta Englanti oli urani ensimmäinen tärkeä luku ja olen riemuissani paluustani.
West Ham on hankkinut kesän siirtomarkkinoilta jo Pablo Zabaletan, Joe Hartin ja Marko Arnautovicin, joten kokemusta kovista peleistä on tullut roppakaupalla lisää.
Chicharito on kotimaassaan kansallissankarin asemassa. Hänestä tuli viime kaudella paitsi eniten Mestarien liiga -otteluja pelannut meksikolainen, niin myös Meksikon A-maajoukkuehistorian paras maalintekijä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton