Sky: Tottenham kiinnostunut Celta Vigon nuoresta keskikenttäpelaajasta
Kuva: Getty Images
Tottenham on Sky Sportsin mukaan aloittamassa siirtoneuvottelut Celta Vigon kanssa. Lontoolaisseura on kiinnostunut vahvistamaan keskikenttäänsä espanjalaisella Pape Cheikh Diopilla.
Diop on lähteen mukaan yksi Espanjan lupaavimmista nuorukaisista. Atleettinen, keskikenttää edestakaisin ravaava 20-vuotias on pelannut jo kymmenen ottelua Espanjan nuorten maajoukkueessa. Celta Vigon paidassa Diop pelasi viime kaudella 19 ottelua, joista hän kuitenkin aloitti vain viisi.
Tottenham on pitänyt Diopia silmällä jo pidemmän aikaa, kertoo lähde. Hän ei kuitenkaan ole seuran ykköskohde vahvistamaan joukkueen keskikenttää. Tottenham pyrkii yhä ostamaan Ross Barkleyn pois Evertonista, mutta liverpoolilaisseuran 50 miljoonan punnan hintalappu on valkopaidoille liian korkea.
Tottenham-manageri Mauricio Pochettino ja seuran puheenjohtaja Daniel Levy aloittivat siirtoikkunan hyvin rennosti. Kaksikko on kuitenkin hävinnyt pyrkimyksissään useista eri siirtokohteista, eikä ole onnistunut hankkimaan vielä yhtäkään uutta pelaajaa.
Sky Sportsin mukaan Tottenham haluaa vahvistaa joukkuettaan vielä sekä uudella keskikenttäpelaajalla, hyökkääjällä, että oikealla laitapuolustajalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta