Roy Keane arvioi päättömiä nykymarkkinoita – Pani hinnan David Beckhamille, Ryan Giggsille ja itselleen

Jos ovat jalkapalloilun siirtosummat ovat olleet vahvassa noususuhdanteessa jo vuosia, on tänä kesänä koettu melkoinen harppaus aiempaan nähden. Barcelonasta 222 miljoonalla eurolla PSG:hen siirtynyt Neymar yli kaksinkertaisti aiemman ME-siirtosumman, ja on samalla nostanut vähäpätöisempien pelaajienkin siirtomaksuja.
Manchester Unitedin kultaisten vuosien kapteeni ja likaisen työn tekijä Roy Keane on päivitellyt nykyisiä siirtomarkkinoita. Nykyisin Irlannin maajoukkueen apulaisvalmentajana työskentelevä Keane pani pyynnöstä hinnan nimekkäille pelikavereilleen ja itselleen.
– Ruud van Nistelrooy maksaisi luultavasti miljardi puntaa nyt. David Beckham niin ikään miljardin. Entä Ryan Giggs? Kaksi miljardia, 46-vuotias Keane totesi ESPN:n mukaan.
Minkähintaiseksi Keane sitten arvioi itsensä nykymarkkinoilla?
– 3,75 miljoonaa puntaa, luulisin, Keane vastasi viitaten summaan, jonka Manchester United maksoi hänestä Nottinghamille vuonna 1993. Summa oli tuolloinen Ison-Britannian ennätys.
Erityisesti Keanea hämmästyttävät kuitenkin supertähtikategorian ulkopuolella olevista pelaajista maksettavat summat.
– Keskinkertaisista pelaajista maksettavat summat ovat hämmästyttäviä. Tämä on parasta mahdollista aikaa ammattilaisjalkapalloilijoille. Keskinkertaisuuksista maksetaan 35 miljoonaa puntaa. Voi hyvänen aika.
– Huippupelaajia ei ole liiaksi asti. Todella loistavista pelaajista maksetaan suuria summia ja se suodattuu nyt alaspäin. Se, että keskinkertaisista pelaajista maksetaan 30-40 miljoonaa puntaa, saa miettimään. Mutta ei ole pelaajien vika, että seurat ovat valmiita maksamaan moisia summia.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä