Jalkapallomaailma oli viime vuoden toukokuussa lähellä menettää yhden suurista tähdistään pahasti etuajassa. Valioliigassa vuosina 1995-2002 pelannut David Ginola sai Etelä-Ranskassa pelatussa hyväntekeväisyysottelussa sydänkohtauksen eikä pahimman toteutuminen ollut kaukana.

Nyt 50-vuotias ranskalainen on kertonut kokemuksistaan ja kuvaillut ”äkkikuolemasta” selviytymistään ihmeeksi.

– Luojan kiitos vieressäni oli joku, joka osasi elvyttää, Ginola kertoi BBC:n haastattelussa.

Ginola sai defibrillaattorilla neljä shokkia vielä kentällä ollessaan, jotta normaali sydämen rytmi palautuisi. Sitten helikopteri kuljetti hänet monacolaiseen sairaalaan, jossa häntä pidettiin 11 päivää. Sairaalassa Ginolalle suoritettiin nelinkertainen ohitusleikkaus.

– Sen piti olla hurmaava päivä Etelä-Ranskassa. Päivä kuitenkin päättyi sairaaloihin, itkeviin ihmisiin ja tunnekuohuihin. Lopulta kuitenkin toivuin äkkikuolemastani varsin nopeasti, Ginola muistelee.

– Erikoista on, etten tuntenut lainkaan kipua. Siitä lähtien, kun putosin kentän pintaan siihen saakka, kun heräsin sairaalassa leikkauksen jälkeen, en tuntenut kipua.

– Se ei sattunut, mutta en vain tiennyt, mitä minulle oli tapahtunut. Luojan kiitos ympärilläni oli kuitenkin viisaita ihmisiä.

– Sain yhdeksän minuutin elvytyksen tuloksena viisi murtunutta kylkiluuta. Kylkiluiden murtuminen ei haittaa. Päämääränä on saada veri virtaamaan aivoihin ja se onnistuu vain elvyttämällä.

– Tärkeitä on toimia. Ei sen väliä, mitä tekee, mutta jotain täytyy tehdä, koska puhumme henkien pelastamisesta. Jos osaa elvyttää, on pakko yrittää.

– Eivät minua pelastaneet ohitusleikkauksen tehneet kirurgit. Kun lähdin sairaalasta, kirurgi kutsui minut luokseen. Hän sanoi, että lapsillani on yhä isä, koska kentällä olleet ihmiset osasivat täydellisesti elvyttää.

– Hänen mukaansa se oli ihme. Yhdeksän kymmenestä ihmisestä olisi kuollut siihen, eikä hän ollut uskoa sitä todeksi.

Ginola pelasi Valioliigaa Newcastlen, Tottenhamin, Aston Villan ja Evertonin paidassa. Kaudella 1998-1999 Ginola valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi – ensimmäisenä pelaajana, joka pelasi valintakaudella neljän parhaan joukkoon sijoittumattomassa joukkueessa (Tottenhamissa).