Tottenham-puolustaja kertoi synkistä ajoistaan – ”On tärkeää puhua ihmisille ongelmistaan”
Kuva: Getty Images
Kulunut vuosi on ollut vaikea polvivammasta kärsineelle Danny Roselle.
Tottenhamin laitapuolustaja loukkasi vakavasti polveaan tammikuun lopussa ja on pelannut sen jälkeen vain kolmessa ottelussa. Se riitti kuitenkin Gareth Southgatelle, joka valitsi Rosen mukaan Englannin A-maajoukkueeseen pelaamattomuudesta huolimatta.
Rose kertoi BBC:n haastattelusta etenkin henkisistä ongelmistaan kuntouttamisjakson aikana.
– Luulin aluksi olevani sivussa muutaman viikon, mutta viikot muuttuivat kuukausiksi enkä nähnyt itseäni palaamassa tositoimiin lähiaikoina. On tärkeää puhua ihmisille ongelmistaan. Toivon, että olisin tehnyt sen kuntouttamisjakson alussa.
– Viime kaudella tunsin itseni koskemattomaksi. Niin kuin olisin yksi parhaista, mutta loukkaantuminen kasvatti minua ja toi jalkani takaisin maan pinnalle. Menetin haluni palata kuntoon vain kaksi kuukautta sitten, koska en uskonut palaavani enää entiselleen. Sitten näin Tottenhamin voittavan Dortmundin ja hakevan vierastasapelin Bernabéulta. Se toi nälkäni jalkapalloa kohtaan takaisin, Rose totesi.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”