Englantilaisseura rajussa syöksyssä – jo viides päävalmentaja 1,5 vuoden sisään

Hull City on nimittänyt uudeksi päävalmentajaksi Nigel Adkinsin. Seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Adkins sai 18 kuukauden mittaisen sopimuksen, mutta jos viime aikojen merkkejä on uskominen, sopimuksessa on aivan turhan paljon kuukausia. Adkins on nimittäin Hullille jo viides päävalmentaja viimeisen 1,5 vuoden sisään.
Ongelmat alkoivat toissa kesänä, kun Steve Bruce erosi tehtävästä (lue tästä). Vain paria kuukautta aiemmin Bruce oli luotsannut Hullin Valioliigaan. Samalla kun Bruce erosi, Hullille saattoi povat vaikeita aikoja. Näin me myös teimme kauden toissa kauden alla julkaistussa kausiennakossamme (lue tästä).
Ennakoimme, että Hull putoaa saman tien takaisin Mestaruussarjaan. Mekään emme kuitenkaan osanneet arvata, että seura menisi näin sekaisin, kuin nyt on nähty.
Kun Bruce lähti, hänet korvasi väliaikaisvalmentajana Mike Phelan, jonka pesti vakinaistettiin lopulta lokakuussa. Tammikuussa löyly oli liikaa, Phelan heivattiin pihalle ja tilalle tuotiin Marco Silva. Portugalilainen teki erinomaista työtä ja sai oman uransa vahvaan nousuun (tällä hetkellä Watfordin päävalmentajana). Hull kuitenkin putosi ja Silvan tilalle nimitettiin venäläinen Leonid Slutski.
Voittoprosentti oli Slutskin alaisuudessa vain 19 ja hän sai kengän kuvan takalistoonsa vajaa viikko sitten. Ja nyt pestissä siis aloittaa Adkins.
Juuri nyt ollaan aika kaukana siitä Hullista, jonka Bruce nosti Valioliigaan keväällä 2016. Tällä hetkellä Hull on Mestaruussarjassa sijalla 20. 20 ottelustaan joukkue on voittanut vain neljä. Kärkipaikka on karannut jo 28 pisteen päähän, ja nousukarsintoihinkin on matkaa 16 pistettä. Huomattavasti lähempänä kummmittelee putoamisviiva, johon on matkaa vain kolme pinnaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”

- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”