Espanjalaislähde: Nämä neljä Valioliiga-seuraa kamppailevat Atlético Madrid jättävästä pelaajasta
Kuva: Getty Images
Atlético Madridin laitahyökkääjä Nicolás Gaitán tulee jättämään nykyisen seuransa tammikuun siirtoikkunan aikana. Asian on vahvistanut jo hänen agenttinsa José Iribarre, joka myös paljasti englantilaisjoukkueiden olevan kiinnostuneita pelaajasta.
Nyt madridilaismedia AS uutisoi, että Iribarren mainitsemat englantilaisjoukkueet ovat Crystal Palace, Everton, Southampton ja West Ham.
Lähde myös kertoo, että Atlético Madrid haluaa 29-vuotiaasta pelaajastaan noin 15 miljoonan euron siirtokorvauksen. Espanjalaisseura itse maksoi pelaajasta 25 miljoonaa euroa kesällä 2016, mutta Argentiinan maajoukkueessakin pelanneen laiturin arvo on laskenut vähäisen vastuun myötä. Tällä kaudella hän on pelannut La Ligassa vain 215 minuuttia.
Mainituista seuroista vahvimmilla uskotaan olevan West Ham ja Southampton. The Hammersin kerrotaan tavoitellen Gaitánia jo kesällä ja The Saintsin eduksi katsotaan sen valmentaja Mauricio Pellegrino, jolla on paljon suhteita Espanjaan, sillä hän on ollut La Ligassa sekä pelaajana että valmentajana.
LUE MYÖS:
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin