Valioliigassa kiistanalainen osuma herätti raivoa – Rio Ferdinand uskoo maalintekijän tuntevan häpeää

Entinen huippupelaaja Rio Ferdinand uskoo, että Watfordin keskikenttäpelaaja Abdoulaye Doucouré tuntee häpeää viime viikonlopun tapahtumien jälkeen.
Doucourén 2–2-tasoitusmaali viime hetkillä Southamptonin verkkoon herätti raivoa, sillä mies näytti hidastuksen perusteella tekevän sen kädellään – eikä käsi näyttänyt olevan luonnollisessa peliasennossa kontaktihetkellä.
– Uskon hänen tienneen, mitä oli tekemässä. Uskon hänen tienneen, että hän osuu siihen, jos hän panee kätensä oikealle alueelle, toinen ex-pelaaja Jermaine Jenas totesi BT Sportin studiossa.
– Mielestäni hän tietää, ettei hän puske palloa, ja ajattelee ”Jos se osuu käteeni ja menee sisään, katsotaan mitä tapahtuu”.
Tilanne jakoi kuitenkin mielipiteitä. Esimerkiksi Englannin maajoukkueen entinen päävalmentaja Glenn Hoddle arvioi teon olleen tahaton.
– En usko sen olleen tahallinen, mutta kyllä, tuomareiden olisi pitänyt nähdä se. Tällä tasolla he kaikki ovat nyt ammattilaisia, avustavat erotuomarit ja tietenkin tuomari, sanoi Hoddle.
– Se on reaktio. En usko, että hän yritti tehdä maalin kädellään. Olisi odottanut tuomareiden menevän ja sanovan ”OK, tuo on käsivirhe ja vapaapotku”. Kun sitä ei kuitenkaan tapahtunut, tällä planeetalla ei ole yhtään pelaajaa, joka sanoisi tuomarille ”Muuten tuomari, tein käsivirheen, se ei ollut maali”.
Lähde: Hertfordshire Mercury
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta