Mixu Paatelainen vahvistaa: sopimus thaimaalaisseuran kanssa lopultakin tehty
Kuva: Juha Tamminen
Mixu Paatelainen vahvistaa Valioliiga.comille uutisen, joka on ollut julkinen salaisuus jo pidemmän aikaa: Paatelaisen valmennusura jatkuu thaimaalaisen Ubon UMT Unitedin puikoissa.
Sopimusta on pidetty pitkään varmana, mutta sitä se ei ole ollut. Yksityiskohtia on hierottu reilun viikon ajan.
Paatelainen on urallaan valmentanut Cowdenbeathia, TPS:ää, Hiberniania, Kilmarnockia, Suomen maajoukkuetta ja Dundee Unitedia. Viimeisen reilun 1,5 vuoden ajan Paatelainen on työskennellyt muun muassa UEFA:lle ja asiantuntijana eri organisaatioille – mukaan lukien Valioliiga.comille.
Hiljattain Paatelainen neuvotteli päävalmentajasopimuksesta HIFK:n kanssa. Helsinkiläisseura päätyi kuitenkin Teemu Kankkuseen.
Thaimaa on täysin uusi aluevaltaus Paatelaiselle. Sarja alkaa noin kolmen viikon kuluttua. Viime kaudella Ubon sijoittui Thaimaan pääsarjassa 10:nneksi.
Joukkue on jo tänään pelannut ensimmäisen harjoitusottelunsa Paatelaisen alaisuudessa. Tuloksena oli 2-1-voitto Navy FC:stä.
Uudesta pestistä huolimatta Paatelainen jatkaa tässä vaiheessa myös Valioliiga.comin asiantuntijana.
Jaakko Perttilä
@JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta