Tottenhamin stadionhankkeesta länsimetron kaltainen farssi – tuleeko tästä maailman kallein jalkapallostadion?
Kuva: Getty Images
Tottenham rakennuttaa parhaillaan uutta kotipesää White Hart Lanen tilalle. Projekti on valmistumassa jotakuinkin ajallaan, mutta muilta osin tapaus muistuttaa suomalaisille kovin tuttua länsimetrofarssia.
Northumberland Development Project -nimellä kulkevaa rakennusprojektia on puuhattu noin kymmenen vuoden ajan. Byrokratia on viivästyttänyt valmistumista parilla vuodella, mutta kaikkein pahimmin metsään on menty kustannusarvioissa.
Alun perin arvioitiin, että uuden stadionin rakennuttaminen maksaisi noin 400 miljoonaa puntaa (455 miljoonaa euroa). Tuolloin Tottenham otti hanketta varten tiettävästi 500 miljoonan punnan lainan.
Sittemmin kustannukset ovat paisuneet. Viimeisimpien brittilehtien tietojen mukaan hintalappu on jo 850 miljoonaa puntaa ja miljardin raja voi vielä hyvin ylittyä. Tottenham-fanien tilaisuudessa seuran puheenjohtaja Daniel Levy ei kyennyt ESPN:n mukaan sanomaan, mikä on tämän hetken tarkka hintalappu. Sen hän sanoi, että lisälainaa saatetaan tarvita.
[readmore from=Tottenham]
Seura vahvisti ESPN:n mukaan myös, että stadionin nimestä käydään neuvotteluja yhteistyötahojen kanssa. Se olisi keino rahoittaa rakennuskustannuksia. Samaan ratkaisuun on päätymässä muun muassa Barcelona.
Täysin vedenpitäviä tietoja ei ole tarjolla, mutta kaiken kaikkiaan Tottenham kilpailee nyt kaikkien aikojen kalleimman jalkapallostadionin tittelistä. Tällä hetkellä titteliä pitää tiettävästi hallussaan Wembley, joka maksoi eri arvioiden mukaan nykyrahassa noin 1,1 miljardia puntaa. Ironisesti Wembleyllä pelaa tällä hetkellä evakossa juuri Tottenham.
Ja jos vielä palataan siihen länsimetrovertaukseen, niin aika käsi kädessä mennään. Suunnitteluaikana puhuttiin 400 miljoonasta eurosta. Lopullinen hinta asettui tiettävästi noin 1,2 miljardiin euroon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?