Brasilian MM-miehistö selviämässä – tukku Valioliigasta tuttuja mukana
Gazeta Brasil kertoo maan edustusmiehistön Venäjän MM-kisoihin olevan pitkälti valittu. Sivuston mukaan 16 nimeä on vahvistettu, ja mukana on luonnollisesti myös Valioliigasta tuttuja nimiä.
Yksi varmana pidetty kisoihin lähtijä on Manchester Cityn maalivahti Ederson, jonka tähtäimessä näyttäisi siis olevan jälleen yksi pysti lisää. Saman joukkueen Gabriel Jesus ja Fernandinho kuuluvat hekin 16 nimen listaan. Muita tällä hetkellä valioliigajoukkueita edustavia nimiä ryhmässä vaikuttaisivat olevan Chelsean Willian ja Liverpoolin Roberto Firmino.
Merseysidelta Barcelonaan siirtyneen Philippe Coutinhon kisapaikkaa pidetään samoin selkeänä. Katalaanijättiin Kiinan kautta siirtynyt ex-Tottenham -peluri Paulinho jatkaa profiilinsa nostoa ollen mukana listalla.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä