Alexis Sánchez avautuu nihkeästä startistaan Man Unitedissa – ”monet asiat elämässäni ovat olleet vaikeita”
Alexis Sánchezin siirto Manchester Unitediin ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Chileläinen on onnistunut maalinteossa vain kerran, jatkaessaan oman epäonnistuneen rangaistuspotkunsa verkkoon. Aikaa yrittää on kertynyt kymmenessä ottelussa.
Ennen Unitedia ammattilaisurallaan muun muassa Udinesea, Barcelonaa ja Arsenalia edustanut 29-vuotias myöntää, ettei ole suoriutunut uudessa seurassa itseltään vaatimalla tasolla.
Sánchez on parhaillaan Chilen maajoukkueen mukana valmistautumassa otteluihin Ruotsia ja Tanskaa vastaan – reissulla, joka oli vähällä jäädä väliin.
– Ehdin jo pyytää lupaa jäädä pois näistä otteluista, mutta keskustelut Claudio Bravon kanssa muuttivat mieleni. Olin vähällä jättää lähdön Ruotsiin, koska tammikuun siirtoni jälkeen on ollut vaikeaa sopeutua kaikkeen nopeasti.
Armottomana harjoittelijana tunnettu laituri ei ole tyytyväinen siihen tasoon jolla hänen pelinsä alkuvuodesta on ollut.
– Vaadin itseltäni paljon, ja odotin jotain paljon parempaa. Seuran vaihdon yhteydessä kaiki on tullut todella nopeasti, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun siirtoni tapahtuu tammikuussa – se on vaikeaa. Mutta monet asiat elämässäni ovat olleet vaikeita.
Lähde: The Independent
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan