Pako Ayestarán on nähnyt tukun huippujoukkueita niin pää- kuin apuvalmentajan paikalta. Niiden mukana Liverpool, jossa espanjalainen toimi Rafa Benitezin kakkosmiehenä. Tuo ajanjakso toi Merseysidelle myös Mestarien liigan voiton.

55-vuotias näkee tämän mahdolliseksi myös tulevaisuudessa – jopa tällä kaudella.

– Mestarien liigassa ei sallita minkäänlaisia virheitä tai lipsahduksia. Joukkueen on oltava keskittynyt ja päättäväinen jokaisessa pelaamassaan ottelussa ja tilanteessa.

Päävalmentajan tehtäviä viimeksi Las Palmasissa hoitanut Ayestarán uskoo nyky-Liverpoolin voivan yltää tällaiseen suoritukseen.

– Uskon, että heillä on mahdollisuus mennä loppuun saakka. Mikäli keskittyminen säilyy tavalla, jota tällä kaudella ollaan nähty, miksi ei?

Liverpool kohtaa kilpailussa seuraavaksi Manchester Cityn, kaksiosaisessa ottelussa selviämisestä kahdeksan parhaan joukkoon. Valmentaja ei näe huippuvireistä ryhmää liian isoksi esteeksi etenemiselle.

– Kyseessä on pudotuspeli, mitä tahansa voi tapahtua.

Lähde: Squawka, LFCTV