Atlético Madridilla kovat lipunhinnat vieraskannattajille – Arsenal tasaa omiensa kuluja
Arsenal kohtaa Atlético Madridin Eurooppa-liigan välierissä. Ensimmäinen osaottelu pelataan Lontoon Emirates Stadiumilla 26. huhtikuuta.
Madridista tuleville vieraskannattajille myydään näiden omaan katsomolohkoon lippuja noin 40 euron kappalehintaan. Uudella Wanda Metropolitanolla 3. toukokuuta pelattavaan toiseen osaan isäntä Atlético kuitenkin haluaa vieraskatsomolipuista jopa yli 90 euroa kappaleelta.
Arsenal tulee kuitenkin omiaan tilanteessa vastaan – seura korvaa paikan päälle matkaaville kannattajilleen osan lipun hinnasta niin, että näiden sisäänpääsyt kustantavat reissaajille itselleen saman verran kuin Atléticon vieraskannattajien liput Emiratesille. Tässä tapauksessa siis reilusti yli puolet hinnasta.
Kannattajien ja seuran välinen yhteyshenkilö Mark Brindle avaa tilannetta.
– Vierasottelusta tulee tärkeä, ja siihen matkaaminen on kevään englantilaisten pyhien vuoksi jo nyt kovan hintaista. Tämän päälle Atlético sitten kohtelee hinnoittelussa meidän kannattajiamme kuin non-membereitä.
On erittäin tavallista, että vieraskannattajille räätälöidään omat lipunhinnat – kaikkialla jalkapallomaailmassa tunnustetaan, että molempien joukkueitten kannatus stadionilla lisää tapahtumien tunnelmaa selkeästi.
– Olemme päättäneet tasata kannattajiemme kustannuksia, sillä he ovat meille elintärkeitä.
Lähde: Arsenal
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä