Mixun Special One: Taistelua putoamisesta ja Mestarien liiga -paikoista
Kuva: Juha Tamminen
Valioliiga.comin asiantuntija Mixu Paatelaisen silmä seuraa tarkimmin putoamistaistelua. Lisäksi hän nostaa esiin sunnuntain Chelsea-Liverpool-ottelun.
Mixu, Man United otti perjantaina kärsään Brightonilta. Mikä vaikutus tällä tuloksella on?
– Brighton säilytti sarjapaikkansa ja se on hyvä. Joukkue oli varsinkin kotonaan niin hyvä, että nousijajoukkueen sarjapaikka oli oikeutettu. Tämä saattoi olla hyvä uutinen myös Liverpoolille, omalla tavallaan.
Mitä tarkoitat?
– Sitä, että Liverpool isännöi viimeisessä ottelussa Brightonia ja siinä pelissä saattaa Liverpoolilla olla vielä panosta. Käydään sitä läpi vähän myöhemmin – Man Unitedille tappio oli enemmänkin kosmetiikkaa. Joukkue on yhä sarjassa kakkosena ja tuleva sijoitus on edelleen omissa käsissä. Pientä tason heittelyä oli odotettavissa, sillä Man Unitedin tärkein ottelu on kuitenkin vasta FA Cupin finaalin kuun loppupuolella.
Palataan Liverpooliin. Joukkue meni Mestarien liigan finaaliin ja paikkaa neljän parhaan joukossa pidetään lähes varmana. Miksi siis Brightonin varmistunut sarjapaikka voisi vaikuttaa?
– Jos Liverpool häviää Chelsealle sunnuntaina ja Chelsea voittaa rästiottelunsa, on joukkueiden välinen ero kolme pistettä ennen viimeistä kierrosta. Liverpoolin maaliero on ylivoimainen Chelseaan nähden, joten tasapisteissä Liverpool pysyisi edellä.
– Mutta mikäli tuo Chelsean kahden voiton skenaario toteutuu, on lontoolaisilla vielä mahdollisuus ohittaa Liverpool. Mutta tällöin Liverpoolin pitäisi menettää piste tai pisteitä Brightonille. Ja nyt Brightonilla ei ole enää mitään panosta Liverpoolin vierailulla.
Taistelu sarjapaikoista jatkuu joka tapauksessa kiivaana. Useammassakin ottelussa on paljon panosta. Miten ennakoit nämä pelit?
– Swansea matkustaa Bournemouthiin. Bournemouth on käytännössä kuivilla, mutta piste tai pari varmistaisivat asian. Sen vuoksi Swansean reissu ei ole helppo – walesilaiset tarvitsisivat kipeästi pisteitä. Helpolla niitä ei tule.
– WBA jatkaa lähes epätoivoista, mutta liian myöhään alkanutta taisteluaan. Vierasjoukkue Spurs varmistelee omaa paikkaansa top-neljässä voittamalla. Ja se tarkoittaa WBA:n lähtöä.
– Sunnuntaina City isännöi Huddersfieldia. City haluaa iskeä uudet ennätyslukemat Valioliigan pistesarakkeeseen ja on tietysti muutenkin selvä suosikki. Jos – ja kun – City sunnuntaina voittaa, saattaa Huddersfield löytää itsensä aika ikävästä tilanteesta.
Mitä tarkoitat?
– Viivan alta. Lauantain ehkä isoin peli on Evertonin ja Southamptonin välinen kamppailu. Southampton on löytänyt hyvän taistelutahdon ja pelikin on taas vähän parempaa. Joukkueella on hyvä mahdollisuus voittaa Everton, jopa vieraskentällä. Jos näin käy, nousisi Soton samoihin pisteisiin sunnuntaina Huddersfieldin kanssa. Southamptonin etu putoamiskamppailussa on selvästi paras maaliero häntäpään joukkueista.
[readmore from=Mixun-Special-One]
– Tietysti Swansean ottelun tulos vaikuttaa tähän myös, sillä Swansea on Huddersfieldin ja Southamptonin välissä.
Sunnuntaina vietetään myös isot jäähyväiset. Taitaa olla Emiratesilla
ristiriitaiset tunnelmat…?
– Varmasti. Arsène Wenger tulee saamaan kotiyleisöltä todella kauniit ja hienot jäähyväiset – syystäkin. Wenger on ilman muuta Arsenal-legenda. Mutta ehkä poiketen monista jäähyväisistä, kovin moni ei todennäköisesti ole hirmuisen surullinen siitä, että aikakausi on nyt ohi. Joka tapauksessa – Wenger ansaitsee kaiken kunnian. Harmi vain, että kohta päättyvä kausi taitaa olla tuloksellisesti Wengerin huonoin Arsenal-aikana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa