Tällainen on Englannin avausvastustaja Tunisia – korkeimmalla FIFA-rankingissa oleva afrikkalaismaa
Kuva: Getty Images
Englanti aloittaa oman MM-kisaurakkansa tänään klo 21 alkavassa ottelussa, jossa se saa vastaansa Tunisian.
Gareth Southgaten ryhmä lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta kisojen afrikkalaisjoukkueista korkeimman FIFA-ranking-sijoituksen (21) omaava Tunisia on yllätysvalmis.
Englantia olemme jo käyneet sivustollamme paljon läpi, mutta nyt vuorossa on siis joukkueen ensimmäinen vastustaja Tunisia.
Tunisia
Joukkuetta valmentaa 55-vuotias ex-pelaaja Nabil Maaloul, joka toimii maan päävalmentajana toista kertaa. Edellinen pesti päättyi syyskuussa 2013 vain viiden ottelun jälkeen. Tällä hetkellä hän on toiminut tehtävässä reilun vuoden ajan. Maaloul pyrkii saamaan joukkueensa pelaamaan tasapainoisesti ja ensimmäisenä tavoitteena on puolustaa tiiviisti. MM-karsinnoissa maan pelaamisessa näkyi valmentajan käden jälki ja joukkue voitti lohkonsa neljällä voitolla ja kahdella tappiolla. Omassa päässä soi yhteensä vain neljä kertaa. Joukkueen avauskokoonpanoa on todella vaikea ennakoida, sillä Malouul tykkää vaihdella joukkueensa formaatiota vastustajasta riippuen. Joukkueen on merkitty pelanneen viime aikoina 4-3-3-, 4-2-3-1, 4-4-2-, 4-1-4-1- ja 3-5-2-järjestelmillä. Formaatio voi siis vaihdella turnauksenkin aikana, mutta pelityyli tulee pysymään samanlaisena ainakin Englantia ja Belgiaa vastaan. Pallonhallinta tullaan luovuttamaan vastustajalle ja oman pään varjelu on ykkösprioriteetti. Hyökkäyspäässä joukkue panostaa paljon erikoistilanteisiin ja nopeisiin hyökkäyksiin pallonriiston jälkeen. Maalinteon yrittämistä vaikeuttaa joukkueen tähtipelaaja Youssef Msaknin loukkaantuminen, joka pakotti hänet jäämään ulos kisoista. Ennakkoon 27-vuotias Rennesissä viime kaudella lainalla pelannut Wahbi Khazri on Tunisian kisajoukkueen suurin tähti. Viimeisissä turnaukseen valmistavissa harjoitusotteluissa hän on kuitenkin yllättäen aloittanut vaihtopenkin puolella. Myös Saif-Eddine Khaoui on pelaaja, jota kannattaa joukkueesta seurata tarkkaan. Ranskan pääsarjassa pitkään pelanneella Khaouilla on iso vastuu Tunisian pallollisessa pelaamisessa. Englanti-Tunisia klo 21:00LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille