Manchester United aiheutti yllättäjäjoukkueelle kauden ensimmäisen tappion – avainpelaajalle viime hetken ulosajo
Kuva: Getty Images
Watfordin puhdas saldo on katkennut. Herhiläisille kauden avaustappion aiheutti heidän kotikentällään Manchester United 2-1-lukemin.
United teki molemmat maalinsa avausjaksolla kolmen minuutin sisällä toisistaan. Voitto nosti joukkueen sarjataulukossa kahdeksanneksi.
United otti johtoaseman 35. minuutilla. Romelu Lukaku ohjasi pitkän pallon maalin edustalta rinnalla sisään.
Vieraiden etumatka kasvoi vain kolme minuuttia myöhemmin kahteen maaliin. Marouane Fellaini ohjasi kulmapotkun päällään maalinedustalle, josta Chris Smalling paukautti pelivälineen voimalla ohi Ben Fosterin.
Watford kavensi 65. minuutilla eron maalin päähän. Abdoulaye Doucoure tarjoili syötön kohti keskustaa ja Andre Gray tulitti laukauksensa ylänurkkaan.
United sai vielä lisäajan loppuun ulosajon, kun Nemanja Matic runttasi Will Hughesin kovaotteisesti maihin. Serbialainen näki punaista toisen varoituksensa myötä.
Ennen päätösvihellystä Watford oli hyvin lähellä tasoitusta kulmapotkusta. Keskitys löysi Christian Kabaselen, joka sai päänsä väliin. De Gea venyi viimeiseen torjuntaan ja pisteet lähtivät Manchesteriin 2-1-lukemin.
Watford-Manchester United 1-2 (0-2)
0-1 Romelu Lukaku (35.) 0-2 Chris Smalling (38.) 1-2 Andre Gray (65.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”