José Mourinho hämmentää puheillaan sijoituksista – mitä ilmeisimmin myös itseään: Ihmettä ei sittenkään tarvita
Manchester Unitedin manageri José Mourinho kertoi aiemmin, että hän uskoo joukkueensa tarvitsevan ”ihmeen” yltääkseen neljän parhaan joukkoon tämän kauden Valioliigassa. Portugalilainen ehti jo perua tämän lausunnon.
– En tiedä sanoinko noin, mutta jos käytin sitä sanaa, se ei kuvaa ajatuksiani lainkaan. Olemme kahdeksan tai yhdeksän pisteen päässä neljännestä sijasta, emme siis lainkaan ole ihmeen tarpeessa.
Kärkikuusikko on kuitenkin managerin tähtäimessä nyt, ja spekulointi sen suhteen hyvin ilmeikästä.
– Mikä joukkue on paras kuudesta? Millä joukkueella on eniten potentiaalia? Millä joukkueella on vähiten potentiaalia? Kuka ei esiinny edukseen?, Mourinho kyselee kuin olisi itse haastattelija.
Loppupäätelmä on yhtä hämmentävä, kuin edellä esitetty litania.
– Uskon, että tulemme olemaan kysymysten ja vastausten äärellä. Uskon kuitenkin, että kuuden kärjessä kauden lopussa tulevat olemaan ne joukkueet, joilla tiedämme olevan siihen velvollisuus.
Lähde: Sky Sports
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä