Italialaislähde: Aaron Ramseyn siirrolle sinetti sunnuntaina – lähtö tammikuussa ei poissuljettu
Italialaislehti Gazzetta dello Sport kertoo, että Aaron Ramseyn siirto Juventukseen saattaa saada sinettinsä jo tulevana sunnuntaina.
Arsenalia vuosikymmenen ajan edustanut walesilainen olisi lehden mukaan suorittamassa torinolaisseuran lääkärintarkastuksen viikon päätteeksi, ja allekirjoittamassa sen jälkeen viisivuotisen sopimuksen. Arsenalin suhtautumisesta nopeaan toimintaan lehdellä ei vielä ole tietoa.
Sama lähde esittää, että Juventus ei ole edelleenkään täysin hylännyt mahdollisuutta hankkia Ramsey itselleen jo tammikuussa. Neuvottelut tästä olisivat kuitenkin hyvin vaikeita, sillä Gunnersin sanotaan pikasiirron tapauksessa haluavan pelaajasta jopa 20 miljoonan euron korvauksen, mikä sopimuksen tässä vaiheessa olisi melkoinen summa.
Ramseyn sopimus Arsenalin kanssa umpeutuu ensi kesänä. Päävalmentaja Unai Emery on johdonmukaisesti antanut lausuntoja, joissa tähdentää keskikenttämiehen merkitystä joukkueelleen aina kauden loppuun saakka.
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen