Liverpoolilla pieniä uhkakuvia, mutta ne eivät hetkauta suomalaisasiantuntijaa: ”Mitään kriisiä ei ole”
Valioliigaa johtava Liverpool jatkaa mestaruusjahtiaan ja kohtaa lauantaina yllätysvalmiin Crystal Palacen.
Liverpoolilla on ollut paljon poissaoloja ja nimenomaan alakerrasta.
– Liverpoolin puolustuksesta on puhuttu paljon. (Dejan) Lovren oli viime pelistä jo pois, (Joe) Gomez on ollut pois ja (Trent) Alexander-Arnold on ollut loukkaantuneena. Liverpoolin keskikentällä on kuitenkin työjuhtia, jotka ovat aika mukautuvaisia ja muuntautuvaisia. Pystyvät pelaamaan vaikka laitapakkia, eivätkä kauheasti valita, Mika Kottila toteaa Valioliiga.comille.
Liverpool porhalsi Valioliigassa tappiotta aina tammikuun 3. päivään saakka. Sitten Manchester City katkaisi Poolin komean putken.
– City-tappion ja kolmosmiehistöllä cupissa koetun Wolves-tappion jälkeen puhuttiin jo kriisistä. Ei siellä mitään kriisiä ole. Ei mestaruuteen marssita ilman tappioita ja nyt se on koettu, eikä siitä tarvitse enää stressata. Koko maailma varmasti hyväksyy hävitä Citylle vieraissa, Kottila hymähtää.
Liverpool ei tosiaan kriisipuheista välittänyt ja palasi voittojen tielle viime viikonloppuna.
– Liverpool palasi voittojen tielle kaatamalla Brightonin vieraissa. Se ei ole yksinkertainen temppu, sillä Brighton on päästänyt kotonaan vain 0,4 maalia per ottelu, mutta Liverpool pystyi puristamaan sieltä kliinisen voiton.
Liverpoolin lauantainen vastustaja Crystal Palace onnistui yllättämään Manchester Cityn tämän kotikentällä joulukuussa. Kottila ei usko ihmeen toistuvan lauantaina Anfield Roadilla.
– Ei mitään jakoa, Kottila täräyttää.
Liverpool – Crystal Palace lauantaina 19.1. klo 17.00. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä