Chelsea-nuorukainen saattaa nousta Englannin A-maajoukkueen avaukseen – ”Hän on valmis”
Englannin A-maajoukkue kohtaa illalla Lontoossa Tshekin EM-karsinta-avauksessaan.
Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten mukaan Callum Hudson-Odoi saattaa olla jopa avauskokoonpanossa illan ottelussa. Vasta 18-vuotias Hudson-Odoi on ensimmäistä kertaa mukana A-maajoukkueessa.
Hudson-Odoi on jäänyt kuluvalla kaudella pieneen rooliin Chelseassa, mutta on onnistunut vakuuttamaan maajoukkuetoverinsa ja valmennusjohdon harjoituksissa.
– Hän on ollut loistava harjoituksissa. Hän näyttää siltä kuin olisi ollut kanssamme ikuisesti. En aio viivytellä hänen pistämisessä avauskokoonpanoon. Callum on valmis. Hän voi pelata avauskokoonpanosta lähtien. Ei siinä ole mitään ongelmaa hänelle tai meille, Southgate totesi lehdistölle.
– Olemme menettäneet pelaajia, mutta se avaa luonnollisesti mahdollisuuden muille.
Hudson-Odoi on pelannut Chelsean edustusjoukkueessa kuluvalla kaudella lähinnä Eurooppa-liigassa.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan