Ryan Giggs listasi neljä Arsenal-inhokkiaan – ”En pystynyt edes katsomaan heitä”
Manchester United -legenda Ryan Giggs muistelee vihollisuhdetta Arsenaliin. Walesilainen nimeää neljä oman aikansa Tykkimiestä ,joita hän inhosi urallaan.
Arsenal ja United olivat 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Englannin hallitsevimmat seurat. Giggs nostaa aikakauden inhokeikseen lontoolaisseuran pelaajista suuria ikoneita. Emmanuel Petit’n, Patrick Vieiran, Robert Pires’n ja Dennis Bergkampin.
United-ikoni tunnustaa, ettei hän pystynyt vihaamisen lisäksi myöntämään heidän tasokkuutta ammattilaisina.
– En pitänyt Arsenalista. En pitänyt Vieirasta, koska hän oli likainen pelaaja, joka selvisi aina kuin koira veräjästä. En pitänyt Petit’stä hänen pitkien hiuksiensa vuoksi. En pitänyt Bergkampista, Giggs luetteli Daily Mailille.
– En pitänyt Piresistä, vaikka nyt hänet tavatessaan huomaa kuinka mukava hän on. En pystynyt edes katsomaan heitä. En tuntenut heitä, enkä halunnut sitä. En antanut edes itseni arvioida heidän taitojaan.
Giggs valmentaa nykyisin Walesin maajoukkuetta. Pesti alkoi vuonna 2018.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä