ESPN: Arsène Wenger palaamassa jalkapallon pariin – välietappi ennen valmentamista?
ESPN:n mukaan Arsène Wenger aikoo hyväksyä FIFA:n työtarjouksen seuraavien viikkojen aikana.
Wengerin tarkka työnkuva ei ole vielä tiedossa, mutta ESPN:n saamien tietojen mukaan FIFA aikoo kuunnella tarkkaan luotsia ja kunnioittaa Wengerin mielipiteitä erilaisissa jalkapalloa koskevista asioissa.
Lokakuussa 70 vuotta täyttävä Wenger haluaa edelleen palata valmennuksen pariin ja työ FIFA:ssa on lähteen mukaan vain väliaikainen etappi ennen kuin ranskalaiskonkari palaa penkin päähän.
Wenger haluaa palata joko seurajoukkueen valmentajaksi tai maajoukkueen peräsimeen. Wenger ei ole valmentanut maajoukkuetta koskaan aiemmin urallaan.
22 vuotta Arsenalia valmentanut Wenger on tiettävästi saanut useampia työtarjouksia, mutta mikään niistä ei ole onnistunut vakuuttamaan luotsia.
ESPN:n mukaan Wenger on vakuuttunut kykenevänsä edelleen voittamaan mestaruuksia missä tahansa sarjassa ja luotsi on tavannut viimeisen kahden vuoden aikana useita valmentajia ja pelaajia uudistaakseen ideologiaansa jalkapallossa.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä