Frank Lampard arvioi Chelsea-pelaajien vammoja – jopa kolme avainmiestä loukkaantui
Frank Lampard on antanut tilannepäivityksen Chelsean kärsimistä loukkaantumisista sunnuntain Liverpool-tappiossa (lue raportti ottelusta).
Sekä Emerson Palmieri, Andreas Christensen että Tammy Abraham ottivat vastaan sen verran kovia iskuja, että he joutuivat jättämään kentän kokonaan.
Emerson poistui kentältä jo ensimmäisen vartin jälkeen saman takareisivamman takia, mikä piti hänet poissa myös Chelsean kahdesta edellisestä ottelusta. Christensen loukkasi puolestaan polvensa ja Abraham olkapäänsä.
Lampard oli melko positiivinen Christensenin ja Abrahamin ongelmista, mutta huolestuneempi Emersonin toistuneesta vammasta.
– Hän tulee olemaan kunnossa, Tammy. Se ei ollut huono tilaisuus vaihtaa hänet pois ja kokeilla Michy [Batshuayita] kärjessä, Lampard kertoi Metron mukaan lehdistölle.
– En usko sen [Christensenin vamman] olevan mitään kovin vakavaa. Emersonin ongelma on puolestaan hyvin paljolti samanlainen kuin hänen aiempi. Se on iso pettymys, sillä hän kärsi takareisivamman kaksi viikkoa sitten Italian maajoukkueen kanssa.
– Kaksi tai kolme päivää sitten kuulimme että hän on kunnossa ja luotimme siihen, mutta nyt kun hän palasi pelikentille niin hänelle sattui hyvin samanlainen loukkaantuminen. Meidän on oltava maltillisia sen kanssa.
Chelsea kohtaa ensi viikolla Grismsby Townin Liigacupin kolmannella kierroksella. Viikonloppuna Stamford Bridgelle saapuu vieraaksi Brighton.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Chelsea valmis maksamaan yli 30 miljoonaa euroa 17-vuotiaasta nuorukaisesta
- Marca: Manchester United kiinnostunut Espanjan maajoukkuevahdista
- Athletic: Thomas Tuchel on kiinnostunut Manchester Unitedin päävalmentajan pestistä
- Aston Villan pelaaja palasi harjoituksiin 272 päivän jälkeen
- Bayernin jättävä Thomas Tuchel ”rakasti” Valioliigassa valmentamista
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Englantilaisseurassa yllättävät valmentajapotkut
- Lähde: Tässä on Manchester Unitedin ykkösehdokas Erik ten Hagin tilalle
- Christian Erikseniltä tunnustus Man Unitedin nöyryyttävästä murskatappiosta – ”Me otamme syyt niskoillemme”
- Seurapomo: Manchester United haluaa myydä Mason Greenwoodin
- Romano: Chelsea myymässä hyökkääjänsä kesällä
- Virallista: Thiago Silva palaa kotiin
- Liverpoolin kapteeni haluaa olla siirtymävaiheessa mukana – diiliä vuosi jäljellä
- Michael Owen: Man Unitedin tulisi harkita Erik ten Hagille potkuja heti – ”Nyt on niin paljon pelissä”
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”